Tiedote

Lahden teatteritalolle kansainvälinen arkkitehtuuristatus

Docomomo Suomi Finland ry on valinnut Lahden kaupunginteatterin teatteritalon modernin arkkitehtuurin merkkiteosten joukkoon.

Docomomo International on 1988 perustettu kansainvälinen modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestö. Järjestöön kuuluu noin 70 paikallisosastoa kaikista maanosista.
Docomomo Suomi Finland ry toimii modernin arkkitehtuurin asiantuntijaorganisaationa Suomessa. Se välittää tietoa ja pitää yllä kansainvälisiä yhteyksiä koskien omaa aihepiiriään. Keskeisin toiminnan osa on merkittävien arkkitehtuuri- ja ympäristökohteiden valikoiman ylläpitäminen. Valikoimassa on tällä hetkellä lähes 90 kohdetta ja kokonaisuutta eri puolilta Suomea.

Lahden teatteritalo perustuu vuonna 1973 järjestettyyn kilpailuun, jonka voitti Pekka Salminen ehdotuksellaan Moi lahtelaista. Teatteri sijoitettiin Paavolaan vanhalle työläisalueelle, joka purettiin kulttuurikeskuksen tieltä. Teatteri valmistui vuonna 1983 ja se palkittiin Vuoden Betonirakenne -palkinnolla vuonna 1982.

Arkkitehdin lähtökohta oli rakennuksen toiminnallisuus ja epämuodollisuus. Lahden teatterin taustalla näkyy Salmisen tutustumismatka osittain kaupalliseen Lontoon Royal National Theatreen. Sen monikäyttöisyys ja betoniarkkitehtuuri olivat Lahden teatterin esikuvat.

Rakennuksesta tuli kokonaistaideteos, jonka yhteydessä on viitattu jugendiin. Valon ja varjon mystiikka, materiaalit, erityisesti arkkitehdin uudeksi luonnonkiveksi kuvaama betoni, sisustuksen rikkaat yksityiskohdat, kalustuksen luonnonmuodot ja värit tuovatkin mieleen 1900-luvun alun taiteen.

Teatterissa on kolme näyttämöä ja sinne mahtuu noin 1000 katsojaa. Vakituisen henkilökunnan määrä on noin 90, josta taiteelliseen henkilökuntaan kuuluvat teatterinjohtaja, dramaturgi, kaksi skenografia, kapellimestari, muusikko sekä 20 näyttelijää. Teatterinjohtajana aloittaa 1.1.2024 Lauri Maijala.

docomomo.fi
Lähde: tutkija Riitta Niskanen

lahdenkaupunginteatteri.fi