Tiedote

Lahden kaupunginteatterin syksyn 2023 ohjelmisto on julkistettu!

Lahden kaupunginteatterin syksyn 2023 ohjelmisto tarjoaa laajasti laadukasta teatteria kaikenlaiselle yleisölle. Musikaalia, draamaa ja lastenteatteria, klassikoita ja uusia tulkintoja sekä Suomen kantaesitys – teatterisyksy tuskin voisi olla monipuolisempi!

VIHERVAARAN ANNA, ensi-ilta 2.9.2023

Vihervaaran Anna perustuu L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet -kirjaan (1908). Lahdessa Eero-näyttämön lavalle nousee tuttu sisukas punapää, joka etsii väsymättä rakkautta, ystävyyttä ja omaa paikkaansa maailmassa, mutta tekee sen takuulla omilla ehdoillaan, yleisestä mielipiteestä välittämättä. Pääosassa Nenna Tyni. Ohjaus Laura Mattila.

TOOTSIE, Suomen kantaesitys 6.9.2023

Tootsie-musikaali perustuu rakastettuun, Oscar-palkittuun elokuvaan, jota tähdittivät Dustin Hoffman ja Jessica Lange. Tuoreessa musikaalissa tarina on tuotu tähän päivään ja Suomen kantaesityksessä Tootsiena nähdään Joel Mäkinen. Ohjaus Tommi Kainulainen.

EI KERTONUT KATUVANSA, Lahden ensi-ilta 28.9.2023

Viisi naista kävelee poltetun maan halki. Heidän ainoa päämääränsä on säilyä hengissä, palata takaisin elämään, jonka he luulivat jättäneensä taakseen. Koteihinsa käveleviä naisia yhdistää vain häpeä ja tieto vastassa olevasta vihasta. Ei kertonut katuvansa on kuvaus elämänjaksosta, josta ei koskaan enää puhuttu. Produktio toteutetaan yhteistyössä seitsemän teatterin kanssa. Lahden kaupunginteatterista mukana Jari-Pekka Rautiainen. Ohjaus Mikko Roiha.

NUMMISUUTARIT, ensi-ilta 12.10.2023

Nummisuutarien nuori Esko on saanut kasvaa mieheksi isän ja äidin vahvassa varjelussa. Nyt olisi aika astua pesästä, nousta omille siiville ja kohdata maailma koko komeudessaan. Kihlat on jo sovittu ja hääjuhla odottaa. Nuoren miehen haaveuni muuttuu kuitenkin pian pyörteiseksi painajaiseksi, jonka käänteissä turhat luulot otetaan pois ja nuoren miehen mieli murtuu. Nummisuutarit on väkevää nuoruuden juhlaa sen kaikessa kauneudessa ja kauheudessa. Eskon roolissa Tuomas Korkia-Aho. Ohjaus Samuli Reunanen.

LOKKI, ensi-ilta 18.10.2023

Kesä järven rannalla. Kaunis ilta, juhlat, perhe ja ystävät koolla. Näyttelijöitä ja kirjailijoita, nuoria ja vanhoja ihmisiä ja liikaa rakkautta. Medvedenko rakastaa Mashaa, joka on rakastunut Kostjaan, joka on rakastunut Ninaan, joka on rakastunut Trigoriniin, joka on Kostjan äidin Arkadinan rakastaja. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja tunnustusta, kaikki rakastavat väärää ihmistä ja kaikki menee ihan päin helvettiä. Luvassa on vimmainen tulkinta eurooppalaisen näytelmäkirjallisuuden suurimmasta klassikosta. Ohjaus Esa-Matti Smolander.

Syksyn 2023 esitysten myynti alkaa keskiviikkona 15.3.2023.

Lisätiedot: Teatterinjohtaja Ilkka Laasonen, puh. 040 809 2280, ilkka.laasonen@lahti.fi

Kuva- ja haastattelupyynnöt tiedottaja Jaana Kosunen, puh. 050 383 6540, jaana.kosunen@lahti.fi