Helsingin, Tornion, Riihimäen ja Hollannin kautta Tampereen Työväen Teatteriin päätyi tuore, vastavalmistunut Raisa kiinnitykselle seitsemäksi vuodeksi vuosituhannen vaihteessa. Siihen mennessä oli hankittu ensimmäinen ammatti ja saatu ensimmäinen lapsi.
Raisa aloitti työuransa fysioterapeutin ammatissa, jossa viihtyi hyvin ja oli varsin suosittu mm. ryhmäliikunnan vetäjänä. Teatteriala oli ollut haaveena jo pienenä, mutta sukulaisten ja opinto-ohjaajan ohjeistuksesta johtuen se jäi sillä kertaa. Terveydenhuolto-oppilaitos oli paikka, joka vahvan murrosiän jälkeen tuntui sopivalta paikalta.
Muutaman työvuoden jälkeen lehdessä ollut ilmoitus Hollantiin haettavasta fysioterapeutista sai seikkailijan liikkeelle – sinne siis! Raisa sai uskonvahvistusta pitkäaikaiselle haaveelleen pyrkiä teatterialalle sattuman kautta, katutanssijan johdatuksesta. Raisa päätti lähteä takaisin Suomeen ja Teatterikorkeakouluun opiskelemaan ammattia, jossa kielen merkitys on niin suuri, ettei Hollantiin ei houkuttanut jäädä. Vaikka mieskin oli jo Hollannista löytynyt. TeaKissa vierähti vuodet 1994-1999.
Kolmannen vuosikurssin keväällä häntä pyydettiin musikaalin Pitkäjärveläiset koe-esiintymiseen ja –lauluun Tampereen Työväen Teatteriin. Päärooli tulikin sekä bonuksena kiinnitys, osittain ”haltiakummien” Kaisa Korhosen ja Laura Jäntin ansiosta.
Työväen Teatterissa vastavalmistunut näyttelijä oppi paljon ja oppi meni myös perille, koska Veikko Sinisalo –palkinto myönnettiin Raisa Vattulaiselle korkeasta työmoraalista ja luovasta hulluudesta. Perhesyistä siirtyminen Jyväskylään ei ollut helppo lähtö, mutta Jyväskylä oli hyvä kokemus. Aila Lavasteen johtaja-aikana oli kannustava ilmapiiri, jossa oli hienoa tehdä töitä. Minna-palkinto ojennettiin Raisalle kahdesti vaikuttavista roolisuorituksistaan.
Lahti on onnistunut näyttämään positiiviset puolensa jo pienen kokemuksen, noin puoli vuotta, perusteella. Raisa arvostaa hyviä kulkuyhteyksiä, hyviä palveluita ja täältä löytyviä kivoja alueita. Teatterin innostunut ja kannustava henkilökunta on suuri plussa. Täällä saavat kaikki onnistua – yhdessä ja erikseen. Teatteriesitys on aina elävä tilanne, koko tarina kerrotaan yhdessä ja parhaimmillaan kaikki loksahtaa paikoilleen, josta seuraa yhteistä energiaa. ”Rakkaus elämään on valtava voima, jota jaetaan keskenämme ja tuodaan katsomoon. Saa antaa katsojille elämänkokoisen lahjan. Välillä siihen liittyy myös raskautta, koska aina se lahja ei ole helppo antaa. On tarinoita, joita ei haluaisi kertoa, mutta kliinistä tarinaa ei voi kertoa,” kertoo Raisa näyttelijän ammatin hienosta ja myös mustasta puolesta.
Ainoa harrastus, joka ei liity teatteriin, tanssimiseen tai laulamiseen, on ratsastus. Se on henkireikä, joka yhdistää myös äidin ja tyttären. Jotain samaa siinäkin kuitenkin on. Läsnäolo ja keskittyminen. Ratsastaessa ei voi ajatella mitään muuta kuin isoa, tuhatkiloista eläintä ja sitä hetkeä, ja lavalla läsnäolo ja keskittyminen ovat olennainen osa näyttelijäntyötä.
Yksi unelma vielä on, vaikka Raisa tunnustaakin saaneensa näytellä kaikki roolit, jotka on halunnut. Elokuvan teko Lars von Trierin kanssa.
