Oliver Kollberg

Kuva: Photodance Valmela, Tarmo Valmela

Jos minusta ei tule oboistia, olen epäonnistunut” totesi 15-vuotias Oliver Kollberg musiikkiopiston käytävällä Lohjalla. Kuitenkin kun pasunistiystävä muutamaa vuotta myöhemmin puolittain pakotti hakemaan Lohjan teatterin Grease-musikaaliin, otti näytteleminen musiikin paikan ykkösharrastuksena. Tosin tässä kohdin tuleva leipätyö osoitti diplomi-insinööriyden suuntaan: Aalto-yliopistosta sai kätevästi jatkoaikaa lukiolle, kun aivan kaikki tuntui kiinnostavan.

Teekkarispeksissä kipinä näyttelemiseen kasvoi, mutta ajatus oli edelleen, että näyttelijöiksi päätyvillä “oli jotain” mitä itsellä ei. Pankin räjäytti kertaheitolla Helsingin Ylioppilasteatterille pääsy. Alkoi vimmainen suuntautuminen kohti teatterikouluja ja oma harjoittelu Teekkarikylän peilisalissa. Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn ovet aukesivat seuraavana keväänä ja Oliver pyörtyi.

Keväällä 2019 Oliver valmistui maisteriksi ja tuli kaapatuksi Romeoksi Vaasan kaupunginteatterille. Opiskeluaikana ehtivät tulla tutuiksi myös Oulun teatteri (produktiona Saituri kuten Lahdessakin) sekä Jyväskylän kaupunginteatteri. Seuraava pysäkki Lahden jälkeen on Kuopio ja ohessa keikkuvat satunnaiset kameratyöt sekä koulukavereista koostuva Tarinateatteri Vox. Hakusessa on vielä millaisessa muodossa näyttelemisasiaa haluaisi tehdä, mutta tähän asti mielekkyyttä ei ole uupunut. Vahva veikkaus on, että ainakin nauramisen ja yhteisen vitsailun määrässä tämä ammatti kilpailee kärkisijoista!

Oliveria kiehtoo näyttelemisessä syventyminen hetki hetkeltä kehkeytyviin tilanteisiin, oman ruumiin intuition kuunteleminen ja sillä leikkiminen, sekä parhaana kaikista tämän jakaminen kanssanäyttelijöiden ja yleisön kanssa. Yhteinen leikki ja heittäytyminen, antautuminen, vapautuminen. Omista muistiinpanoista löytyy myös: “Teatteri on minulle paratiisi: saan elää niitä maailmoja, joita en päässyt elämään.” Idealistisemmalla tasolla Oliver haluaisi ajatella teatterin voivan osaltaan lisätä inhimillistä lämpöä ihmisten välille, auttaa poistamaan pelkoja, herättää elämään “enemmän”, laajentaa olemisen lokeroita sekä normalisoida erilaisuutta. 

Vapaa-ajallaan Oliver suurkuluttaa podcasteja, pyörii erilaisissa taidekonteksteissa, liikkuu ja liikuttuu, sekä kaiken irrotettavissa olevan ajan halailee ja pussailee kämppiksen koiraa. Tämän hetken hartain toive lienee että ensi kesänä ajat olisivat jo sellaiset, että voitaisiin tanssia huoletta auringonnousuun, vaikka joka päivä.