aloitti syksyllä 2008 teatterikoulun työharjoittelunsa Aleksis Kiven hulvattomassa näytelmässä Olviretki Schleusingenissa. ”Se oli hurjan opettavainen juttu, Juha Hurme oli hieno ohjaaja ja sain kokea ensimmäisen kerran suuren yleisön”, hehkuttaa Jari-Pekka ensi kokemuksiaan Lahdessa. Huhtikuussa 2009 Jari-Pekka sai kiinnityksen teatteriin. ”Oli kyllä hieno tunne, kaikki tuntui niin jännittävältä!”
Jari-Pekka meni 16-vuotiaana Äänekosken harrastelijateatteriin, jossa hän esiintyi pari-kolme vuotta. Hän muistelee, että jo lapsena teatterissa käynti oli hieno ja jännittävä kokemus, josta varmaan virisi kiinnostus alaa kohtaan. ”Joskus parikymppisenä sain tietää, että on olemassa teatterikouluja ja silloin ajattelin että minusta tulee näyttelijä. En oikein vieläkään ymmärrä, miten selvitin mielettömän hakuprosessin ja pääsin sisään Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutukseen. Viiden vuoden opiskelu on takana ja maisterinpaperi taskussa,” iloitsee Jari-Pekka.
Jari-Pekka Rautiaista on joskus kiinnostanut myös nuorisotyö tai jokin muu sosiaalityöhön liittyvä ammatti. ”Minusta on kiva vaikuttaa ja olla tekemisissä ihmisten kanssa – ja olla ihmisten edessä. Olisi kiva käyttää tätä ammattia hyväsi esimerkiksi nuorten kanssa – harjaannuttaa heitä vuorovaikutustilanteisiin tai opettaa etsimään omaa itseään ja olemaan sinut itsensä kanssa sekä hyväksymään myös paineita. Sitä opetettiin teatterikoulussa ja siitä on ollut hyötyä myös näyttämön ulkopuolella,” puntaroi Jari-Pekka.
Jari-Pekka on ollut uransa aikana tyytyväinen kaikkeen, mitä on saanut Lahden kaupunginteatterissa tehdä. Ryhmähenki on mahtava ja porukka tekee työtä hyvällä mielellä. Yhteistyö teatteri Vanhan Jukon kanssa on ollut loistava idea – samoin kouluyhteistyöt ovat olleet hedelmällisiä,” toteaa Jari-Pekka. Unelmaroolia hän miettii pitkään. ”Paha kysymys, ehkä joskus haluaisin tehdä Strindbergin Neiti Juliessa Jeanin roolin. Se on näytelmänä hieno ja rooli niin hurmaavan monipuolinen: hauska, romanttinen, ilkeä ja siinä on paljon tekemistä. Hyvä rooli voi olla myös jokin sivurooli, kun produktio on hyvä.”
Rautiainen pitää vuorovaikutusta erittäin tärkeänä. ”Teatteriesitys on kollektiivinen kokemus näyttelijän, vastanäyttelijöiden ja yleisön välillä. Kaikkien reaktiot vaikuttavat kaikkeen. Saman näytelmän eri näytökset saattavat hieman poiketa toisistaan, riippuen siitä, miten yleisö reagoi. Yleisömäärällä on myös oma vaikutuksensa, mutta se ei näy tekemisen tasossa – näytelmä tehdään kymmenelle ihmiselle yhtä hyvin kuin täydelle katsomolle, ” tunnustaa Jari-Pekka. Jari-Pekka voisi mielellään tehdä teatterissa joskus improvisaatioesityksiäkin, mikä mukavasti piristäisi normaalia työrytmiä sekä teatterin tarjontaa yleisölle.
”Katson mahdollisuuksien mukaan kaikki oman teatterin näytelmät. Se harmittaa, kun ei työaikojen vuoksi pääse tarpeeksi usein muiden paikkakuntien teattereihin. Yritän kyllä sovitella niitäkin vapaa-aikaani. Katsojana saatan olla joskus turhan kriittinen, mikä ei kyllä estä minua nauttimasta esityksistä. Yleisesti ottaen on mahtavaa unohtua teatterin maailmaan. Toivoisin, että teatterista tulisi yleinen keskustelunaihe, tavallisten pöytäpuheiden kohde ja siitä muodostuisi ihmisille osa arkipäivää. Sitä kautta myös teatteri kukoistaisi,” mietiskelee Jari-Pekka Rautiainen teatterin ja yleisön välisestä suhteesta.
Vapaa-aikanaan Jari-Pekka pyrkii lenkkeilemään sekä ulkoilemaan vuoden ikäisen kääpiövillakoiransa kanssa. ”Myös harjoitusten välillä päivällä viisas ja seurallinen koira vie minut ulos. Elokuvia käyn katsomassa mahdollisimman usein, ja toivoisinkin näytöksiä olevan myös päivällä ja myöhemmin illalla teatterin jälkeen,” heittää Jari-Pekka haasteen elokuvateattereille.
