Anna Pitkämäki tuli Lahteen joulukuussa 1999 vierailijana näytelmän Rosvo ja poliisi 2 Varpu-nimiseksi lapseksi. ”Pienen kokoni puolesta olen tehnyt aika paljon lapsen rooleja”, toteaa Anna. Ennen Lahteen tuloaan hän näytteli free lancerina Helsingissä.
Nuoruudessaan Anna Pitkämäki haaveili joko lääkärin tai lastenkirjojen kuvittajan ammatista. Lukioaikana Annaa kuitenkin puraisi teatterikärpänen, ja hän ajautui näyttelijän ammattiin Ylioppilasteatterin kautta. Työnsä ohessa hän kuitenkin opiskeli Helsingin ja Tampereen yliopistoissa pääaineenaan teatterin ja draaman tutkimus, sivuaineinaan nais- ja elokuvatutkimus, ja valmistui filosofian maisteriksi. ”Opiskelu oli pikemminkin harrastus ja siihen liittyvät työharjoittelutkin tein näyttämöllä”.
Anna Pitkämäki on syntynyt Helsingissä ja asunut lapsuutensa Espoossa. Anna muutti Lahteen vuonna 2000 ja on viihtynyt täällä erittäin hyvin. Anna perheineen asuu lähes maaseudulla. ”Täällä voi asua luonnon keskellä ja silti on lyhyt matka kaikkialle. Työmatkatkin sujuvat nopeasti, mikä on erittäin tärkeää perheen pyörittämisen kannalta”, kertoo Anna. ”Touhu vaatii usein melkoista kekseliäisyyttä 2- ja 6-vuotiaiden lasten ja vanhempien epätavallisten työaikojen muodostaman palapelin sommittelussa.” Annan puoliso on muusikko Sami Tervonen.
Anna Pitkämäki on tehnyt Lahdessa paljon mieluisia rooleja. ”Esimerkiksi Sirkku Peltolan ohjaamassa Anna-Liisassa oli ihana näytellä. Esitys on minulle tärkeä, koska se oli yksi ensimmäisistä töistäni täällä. Tiiti Komulaisen kanssa tehdyn Yksinen näytelmän Julia on ollut myös yksi mieluisista rooleista urallani. Kuin ensimmäistä päivää ja Kohtalona murha näytelmien kaksoisrooleista olen tykännyt. Ja sitten on tietenkin Juha Malmivaaran ohjaama Puhdistus. Siinä saan näytellä upeassa tarinassa yhden ihmisen koko elämänkaaren. Näin väkevä ja monisyinen rooli osuu naisnäyttelijän kohdalle harvoin, ja kun aihekin on sydäntäni lähellä, nousee se todella merkittäväksi työksi urallani”, kertoo Anna. ”On erilaisia syitä miksi jokin esitys muodostuu erityisen rakkaaksi; näytelmä on hyvä, työryhmä on hyvä, ohjaaja on hyvä – ei siis välttämättä aina se oma rooli ole tärkein”.
Anna Pitkämäki tekee mielellään sekä draamaa että komediaa ja on saanut tehdä molempia. ”Mielenkiintoista on se, että saa esittää monenlaisia rooleja. Musikaalit kuitenkaan eivät ole minun juttuni, laulamalla en osaa ilmaista itseäni,” tunnustaa Anna.
Rooleihinsa Anna valmistautuu aina tilanteen mukaan, roolista riippuen. Esimerkiksi historialliset näytelmät vaativat osittain erilaista taustatyötä kuin nykydraama. Ennen vuorosanojen opettelemista Anna lukee tekstin useaan kertaan aistiakseen näytelmän maailman. ”Olen huono harjoittelemaan plarin kanssa, joten yritän saada repliikit päähän ennen kuin menen lavalle,” kertoo Anna.
”Näyttelijän työn yksi parhaita puolia on yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa. Parhaimmillaan lopullinen esitys on uusi maailma, jossa yhdistyvät kirjailijan, ohjaajan, näyttelijän ja muiden näytelmän tekoon osallistuneiden maailmat ja näkökulmat. Toki ohjaajan näkemys on viime kädessä se, miltä näytelmä näyttää, kun ensi-iltaan mennessä yhteinen maailma on löytynyt”, kiteyttää Anna. Hän ei juuri jännitä ensi-iltaa, mutta toki se hetki kun itse astuu ensimmäisen kerran lavalle, tuo jonkin verran perhosia vatsaan – varsinkin, jos joutuu kauan odottamaan vuoroaan.
”Näyttelijän työ vaatii herkkyyttä ja eläytymiskykyä, mutta myös vahvuutta ja periksiantamattomuutta. Liian iso ego on tässä ammatissa jopa haitaksi, koska se voi estää näyttelijää antautumasta roolihenkilölle. Tärkeintä on tarina, se mitä kerrotaan yleisölle ja koetaan yhdessä yleisön kanssa”, analysoi Anna ammattiaan.
