Aki Raiskio on kasvanut teatterin piirissä Lahdessa. ”Oli vissiin mielikuvituksen puutetta, kun mikään muu ala ei kiinnostanut kuin teatteri. Isäni Vesa Raiskio oli Lahden kaupunginteatterin palveluksessa 1964-77, joten teatteri tuntui läheiseltä ja luontevalta vaihtoehdolta. Isäni tiesi alan monet ikävät puolet, joten hän ei kannustanut, mutta ei myöskään sanonut poikkipuolista sanaa ammatinvalinnastani. Pyrin ja pääsin Teatterikouluun, koska muita ammattivaihtoehtoja tuolloin ei mielessä käynytkään. Hakukokeissa esitin Hamletin monologin. Siellä meni pupu pöksyyn, jännitin hurjasti ja olin varma että en pääse,” muistelee Aki. Teatteritaiteen maisteriksi Aki valmistui 1996.
Lahteen Aki Raiskio tuli marraskuussa 2008 ja teki ensiroolinsa Piafissa. Ennen Lahteen tuloaan hän oli 1985-1991 Kuopiossa ja seuraavat seitsemän vuotta Teatteri Pienessä Suomessa, jonne hän tuli Otso Kauton mukana Kuopiosta. Free lancerina hän näytteli kymmenen vuotta, jona aikana mm. vuoden Vaasassa ja Lappeenrannassa. ”Keikkoja tein mm. Kansallisteatterissa, Vaasassa kävin toisenkin kerran, kokemuksia kertyi myös televisiokeikoista, ravintolateatterista ja parista leffaroolista. Kymmeneen vuoteen mahtuu aika paljon luppoaikaakin. Free lancerius ei ole aina herkkua. On kauhean raskasta soitella jatkuvasti ja myydä itseään – varsinaista kauppamiehen hommaa! Verkostoituminen on tosi tärkeää, sekä se, että sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja sanoo oikeat sanat oikeille ihmisille,” pohtii Aki vapaan taiteilijan elämää.
”Nyt kun olen ollut vuoden täällä, saa keskittyä kunnolla duuniin – vaikka toisaalta on raskasta reissata Helsingin väliä. Roolini ovat olleet laidasta laitaan: Piafissa olin sekä epämiellyttävä raflan omistaja että epämiellyttävä poliisi, Oliverissa hyvä mies, jonka luokse poika lopulta pääsee ja Viisaassa neitsyessä ahne ja inhottava poliisimies. Rosa Ruususessa esitin kuningasta; se oli hauska hahmo ja oli kiva esiintyä lapsille. Mielestäni Ruusunen on tehty kunnianhimoisesti kaikilta kanteilta katsottuna. Ihan pienten lasten esityksissä pitää kuitenkin ottaa huomioon heidän reagointi- ja kestokykynsä,” kuvailee Aki Lahden roolejaan.
Aki Raiskiota viehättää ammatissaan päällimmäisenä elävä olotila näyttämöllä muiden näyttelijöiden ja yleisön kanssa sekä siitä syntyvä tiivis vuorovaikutus. ”Siitä tulee riippuvaiseksi, jos sitä ei ole, sitä kaipaa alati,” sanoo Aki. Samalla hän tunnustaa, että on vähän pelottavakin hetki, kun saa uuden jutun käsiinsä. ”Mutta mitä paremmin on aikaa ja mahdollisuuksia valmistautua, sitä turvallisemmaksi alkaa tuntea olonsa. Lähden aika hitaasti liikkeelle enkä mielelläni kovin tiukasti niittaa tekstiä päähäni, koska muistamisprosessi liittyy kohtauksissa saatuihin impulsseihin ja toimintaan”, kertoo Aki.
Ennen lavalle menoa Aki Raiskio lämmittää fyysisesti itsensä, vaikka rooli ei sitä välttämättä edellytäkään. ”Silloin elimistö ymmärtää, että nyt ruvetaan hommiin. Ja ääni kaipaa myös oman jumppansa. Kun esitys päättyy, otan vaatteet pois, käyn suihkussa ja saunassa ja otan ehkä saunaoluen – ellei ole kiire junalle.
Ooppera on lapsuudesta alkaen ollut Aki Raiskiolle rakas harrastus. ”Aikuisempana, kun opin kuuntelemaan musiikkia ja lukemaan librettoa, aukesi minulle säveltäjien draamallinen ajattelu. Esiinnyn Kansallisoopperan Taikahuilussa, jossa minulla on puherooli ensimmäisenä pappina, joka kuljettaa Taminoa ja Papagenoa sielun syvyyksissä,” paljastaa Aki. Hän on esittänyt kirjoittamaansa, Lahdessakin nähtyä Maisteri Raiskion oopperatuntia kymmeniä kertoja Kansallisoopperassa sekä mm. kouluissa. ”Sitä on ollut hauska esittää mezzosopraano Ulla Raiskion ja harmonikkataiteilija Veli Kujalan kanssa. Samoin oli kivaa olla Lahden Cavalleria Rusticanassa ja Pajatsossa henkilöohjausassistenttina ja välillä hypätä paikkaamaan puuttuvia solisteja tai kuorolaisia.”
Aki Raiskio viihtyy erinomaisesti Lahden kaupunginteatterissa. ”Tämä on joka kantilta katsottuna hyvä paikka tehdä tätä työtä, se kävi selväksi parissa päivässä,” hehkuttaa Aki.
