Hei teatterikerhon jäsen

Saadessamme nauttia helteisestä kesästä, niin pian on aika nauttia teatterin uusista näytelmistä.

Kevään jäsenkirjeessä kerroimme ensi-iltaan tulevasta musikaalista The Sound of Musicista. Teatterikerhon jäsenille musikaalin esityspäivä on la 15.9. klo 13. Lipun hinta tähän näytökseen on 25,50 € (norm. 51 €). Lippu ostetaan teatterin lippukassalta viimeistään pe 24.8., varauksia ei voi tehdä.

David Rogers
Puhallus - Svengaava huijarikomedia
Kerholaisten esityspäivä on la 13.10.2018 klo 19.00. Lipun hinta on 15 €/hlö. Lippu ostetaan suoraan teatterin lippukassalta viimeistään 21.9., ei varauksia.
kuva: Johannes Wilenius

Chicago 1930-luvun puoliväli ja suuri lamakausi. Johnny Hooker, Joe Erie ja Luther Coleman tienaavat lantin sieltä, toisen täältä pikku huijauksillaan, kunnes onni yhtäkkiä vaikuttaa kääntyvän ja he pokaavat kertaheitolla kymmeniä tuhansia dollareita.

Näytelmä perustuu David Wardin elokuvakäsikirjoitukseen Puhallus ("The Sting"). Paul Newmanin ja Robert Redfordin tähdittämä elokuva voitti aikoinaan seitsemän Oscaria.
Puhallus nähdään nyt ensimmäistä kertaa pohjoismaisella teatterilavalla.
ROOLEISSA: Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Mari Naumala, Marko Nurmi, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Anna-Sofia Tuominen (TeaK), Henri Tuominen, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarmo Keskevaari, Roosa Vilén ja Martti Peippo.

Lars Norén
Hiljaista musiikkia - Tyylikäs herkkupala hyvää draamaa arvostavalle
Kerholaisten esityspäivä on la 10.11.2018 klo 13.00. Lipun hinta on 15 €/hlö. Lippu ostetaan suoraan teatterin lippukassalta viimeistään 12.10., ei varauksia.


Lars Norénin kirjoittama ja Michael Baranin suomentama Hiljaista musiikkia kertoo unohtamisesta, muistamisesta ja ajan suhteellisuudesta. Hiljaista musiikkia vie katsojan matkalle unenomaiseen tarinaan, keskelle tilannetta johon näytelmän neljä henkilöä ovat joutuneet.
Vähä vähältä se mitä on tapahtunut, alkaa avautua katsojalle henkilöiden keskustellessa, kuitenkin enemmän sen myötä mitä jätetään sanomatta kuin mitä sanotaan.
Hiljaista musiikkia on äärimmäisen minimalistista ja juuri siksi niin syvältä kouraisevaa teatteria. Ruotsalainen runoilija ja näytelmäkirjailija Lars Norén (s. 1944) on yksi merkittävimmistä ruotsalaisista nykykirjailijoista.
ROOLEISSA: Saana Hyvärinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä ja Liisa Vuori.

Sakari Topelius – Olka Horila
Tuhkimo - Romanttinen komedia tytöstä, joka oppii uskomaan itseensä
Kerholaisten esityspäivä on la 1.12.2018 klo 13.00. Lipun hinta on 9 €/hlö. Lippu ostetaan suoraan teatterin lippukassalta viimeistään 2.11, ei varauksia.

Tuhkimo elää ilkeiden sisarpuoliensa Tooran ja Superban vaikutusvallan alla. Sisarpuolet pitävät Tuhkimoa palvelijanaan ja haluavat itse tulla kohdelluksi kuin prinsessat. Tuhkimo saa kuulla paljon pilkkaa ja naurua sisarpuoliltaan ja ruokakin on välillä tarjolla kissankupista.

kuva: Aki Loponen
Kirjailija, runoilija, toimittaja ja historioitsija Sakari (Zachris) Topeliuksen syntymästä tuli tammikuussa kuluneeksi 200 v. Suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan kehittäjä tunnetaan erityisesti myös lempeänä satusetänä, joka kirjoitti opettavaisia ja suosittuja satuja lapsille. Ohjaaja Olka Horila on sovittanut Tuhkimon tarinan tähän päivään himmentämättä sadun taikaa. Luvassa on suuria tunteita ja hulvattomia hetkiä, unohtamatta upeiden pukujen säihkettä. Suosittelemme esitystä kaikille romantiikan ystäville!
ROOLEISSA: Liisa Vuori, Tapani Kalliomäki, Mari Naumala, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen ja Henri Tuominen.

TEATTERIMATKA TAMPEREEN TEATTERIIN la 27.10. klo 14.30 ANNA KARENINA -näytökseen

”Kaipaan rakkautta ja elämää.” Anna on avioliitossa, joka muistuttaa hyvää kauppaa. Kaikki turva ja yltäkylläisyys näyttäytyy kuitenkin laimeana kompromissina, kun Anna yllättäen rakastuu. Huikea rakastuminen sulkee ulkopuolelle kaiken muun.
Anna Karenina ei kerro kuitenkaan vain Annan tarinaa. Moni puntaroi velvollisuuksien ja sitoumusten suhdetta villiin heittäytymiseen, siitä kertoo näytelmässä Levinin rakkaustarina. Levin etsii mielekkyyttä elämäänsä työn, uskonnollisten pohdintojen ja idealismin kautta.

Mustasukkaisuuden, perheen, lojaaliuden ja intohimon teemoista Tolstoi on luonut realistisia, ristiriitaisia ja kiehtovia ihmiskohtaloita, joiden arvoitus kiinnostaa aina uudelleen ja uudelleen.

Perustuu Leo Tolstoin samannimiseen romaaniin. Dramatisointi Helen Edmundson. Ohjaus Marika Vapaavuori.

Rooleissa Pia Piltz, Turkka Mastomäki, Marc Gassot, Lari Halme, Pihla Pohjolainen, Eeva Hakulinen, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Matti Hakulinen, Elina Rintala, Kirsimarja Järvinen, Elisa Piispanen, Martti Manninen, Miika Riekkinen, Petra Porspakka.

Teatterimatkalle lähdemme Marolankadun turistipysäkiltä klo 12.00. Matkan hinta on 60 €, sisältäen teatterilipun ja matkat.
Maksut Lahden Teatterikerhon tilille FI15 4212 0010 0929 10, viite 5050, perjantaihin 22.9. mennessä.

Matkan ilmoittautumisia vastaanottaa Eila Riutta
su-ma 17.-18.9. iltoina klo 18 jälkeen, puh. 040 7062285.

TULEVA TEATTERIMATKA: 17.11. klo 13.00
Pirkko Saision Musta Saara Helsingin Kansallisteatteri.


Teatteriterveisin

Lahden Teatterikerho ry

Päivi Haverinen
hallituksen sihteeri
puh. 040 707 3610

TEATTERIKERHON JÄSEN

Sinulla on mahdollisuus osallistua monipuolisiin tapahtumiin teatterikerhon jäsenenä.

Teatterikerhon jäseneksi haetaan jäsenlomakkeella, mikä löytyy kohdasta "liity jäseneksi" tai saat lomakkeita teatterin lippukassalta.

Täytetty ja allekirjoitettu lomake toimitetaan teatterin lippukassalle tai postilla osoitteeseen: Lahden Teatterikerho ry,
Kirkkokatu 14, 15140 Lahti.

Jäsenmaksu on 27 €/hlö.

HAKU JÄSENEKSI -lomake

Teatterikerhon jäsensihteeri Leena Kempas ottaa vastaan osoitteenmuutokset ja vastaa jäsenmaksuihin liittyvistä asioista.

Leenan tavoitat p.0400 493678  tai leena.kempas (at) kempasoy.fi