Suomi-Filmin siivin

ILTA KOTIMAISEN ELOKUVAMUSIIKIN PARISSA

Onko Romanssi elämäsi rakkauslaulu? Oletko tanssinut Akselin ja Elinan häävalssin tahtiin? Onko Sankaritar voimakappaleesi? Oletko lootusasentoon liian levoton?
Luvassa kotimaisen elokuvamusiikin rakkaimpia säveliä viiden näytöksen verran!

Kulttuuriosuuskunta Kellopelin laulavat näyttelijät ja muusikot palaavat elokuvamusiikin siivittämänä Juhani-näyttämölle. Nyt sukelletaan kotimaisten elokuvien nostalgiseen maailmaan dramatisoidussa konsertissa, jossa kuullaan musiikkia eri vuosikymmeniltä aina Suomi-Filmin kultakaudelta nykypäivään asti.
Esiintyjinä sekä bändinä nähdään tuttuja kasvoja viime vuonna ihastuttaneesta Ilta Oscareiden tapaan -konsertista.
Iltaa emännöi Kellopelin oma, valovoimainen Kipparikvartetti, joka värikkäällä elämänilolla ja nokkeluudellaan ohjastaa iltaa läpi vuosikymmenten, nostaen esiin mielenkiintoisia seikkoja kotimaisesta elokuvamusiikista ja sen tekijöistä kautta aikojen.

Kellopelin näyttelijät tuovat jälleen tuulahdusta Lahden vanhalta “Mutelta” eli musiikkiteatterilinjalta, eikä tälläkään kertaa unohdeta komeasti soivia joukkostemmoja sekä näyttämön täyttäviä koreografioita.
Konsertin ohjaajana toimii LKT:n näyttelijä ja ohjaajana ansioitunut Tapani Kalliomäki.

Ensi-ilta 14.10.2020 klo 19.00 Juhani-näyttämö

 

 

kuva: Jani Mahkonen

KÄSIKIRJOITUS Sipriina Kauranen, Anni-Maija Koskinen, Elina Ruti
OHJAUS Tapani Kalliomäki
MUSIIKIN SOVITUS Niklas Hagmark
KOREOGRAFI Tytti Liukkonen
KAPELLIMESTARI Matti Hussi
PUKUSUUNNITTELU Hanna Rossi
VALOSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho
ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala ja
Jukka Vierimaa
OHJAAJAN ASSISTENTTI Reeta Lyyra

NÄYTTELIJÄT
Sipriina Kauranen, Petri Knuuttila, Noora Koivumies, Siiri Kononen, Anni-Maija Koskinen, Kalle Kurikkala, Ville Mäkinen, Outi Paasivirta, Elina Ruti ja Julia Vuorinen

ORKESTERI
Kellopeli House Band: Matti Hussi, Jussi Koskinen, Lari Lius ja Jaakko Rossi sekä Martti Peippo
Lumos-kvartetti: Annukka Nevalainen-Lius, Anette Grevberg, Sirkku Hilanko ja Niklas Hagmark

LIPUT 30 € peruslippu  / 20 € eläkeläiset, opiskelijat, koululaiset, työttömät

ARVIOITU KESTO 2h 30 min., sisältää väliajan. Kesto tarkentuu lähempänä ensi-iltaa.

Yhteistuotanto Kulttuuriosuuskunta Kellopeli ja Lahden kaupunginteatteri.