Antti Tuuri

Huomenna kaikki on paremmin

Kylän miehet vievät pasifisti Jussi Ketolan yöllä kotoaan. Muiluttajien kyyti pitkin ikitietä vie kohti varmaa kuolemaa. Jussi pääsee kuitenkin pakenemaan kaappaajiltaan rajan taakse Neuvosto-Karjalaan, mutta vapauttaan hän ei enää takaisin saa. Jussi lähetetään uuden henkilöllisyyden turvin Hopea-nimiseen amerikansuomalaisten kolhoosiin, utopiayhteisöön, jossa hänen edellytetään hankkivan tietoja mahdollisista kansanvihollisista. Yhteisön tavoitteena on rakentaa parempaa tulevaisuutta siirtokunnalle.

Vuodet vierivät Hopean väen ponnistellessa kohti yhteistä hyvää. Vallanpitäjien intressit kuitenkin vaihtuvat: Stalinin vainot nostavat päätään. Ääriolosuhteissa Jussin mielensitkeys ja humaani idealismi joutuvat koetukselle.

Antti Tuurin menestyskirja Ikitie perustuu tositapahtumiin ja on osa Jussi Ketolan elämästä kertovaa kolmiosaista romaanisarjaa. Se on myös kertomus suomalaisten siirtolaisten kohtalosta myrskyisellä 1930- luvulla, jolloin aatteelliset myllerrykset repivät Eurooppaa moneen suuntaan.

Ikitien ensimmäisestä näyttämösovituksesta vastaa ohjaaja Hanna Kirjavainen.

Kantaesitys 23.1.2019 Juhani-näyttämö

Videotraileri Antti Rautava

 

 

SOVITUS JA OHJAUS
Hanna Kirjavainen
LAVASTUS Pekka Korpiniitty
PUKUSUUNNITTELU Sari Salmela
VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen
ÄÄNISUUNNITTELU Sami Järvinen

ROOLEISSA Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Mari Naumala, Marko Nurmi, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Henri Tuominen, Raisa Vattulainen ja Lumikki Väinämö
sekä Sakari Bister, Raimo Hauta-aho, Aleksi Liikanen, Inka Mantsinen, Henna Määttä sekä Jami Hatara, Anna Mäki ja Ilmari Ryymin

LIPUT peruslippu 30 € / eläkeläiset 27 € / koululaiset, opiskelijat, työttömät 21 €
lauantaisin voimassa peruslippu 30 €
www.lippu.fi alk. 21 €

koululais-ja opiskelijaryhmät ma-pe (väh.15 hlöä) 17 € /lippu