Joe DiPietro

Love Me Tender

Romanttinen musikaali täynnä rakastettuja
Elviksen hittejä!

Ankean harmaa amerikkalainen pikkukaupunki tihkuu tylsyyttä ja 1950-luvun pikkusieviä käytöstapoja. Paikallinen pormestari valvoo ankarasti siveyslain noudattamista, johon kansalaiset lammasmaisesti ovat sopeutuneet. Myös isänsä autokorjaamolla työskentelevä Natalie on tyytynyt kohtaloonsa peräkylän sinkkuna, kunnes komea kulkuri Chad kaartaa moottoripyörällään kaupunkiin pistämään kaikkien pasmat sekaisin. Muukalainen tuo muassaan musiikin ja raikkaan tuulahduksen uneliaaseen tuppukylään. Kaupunkiin leviää suorastaan pöhköpäinen rakastumisen aalto ja pian kaikki ovat "All Shook Up"! Vaikka kuriton rakkaus voikin vapauttaa syvään uraan jumiutuneelta kiertoradalta, on tärkeintä kuulla sisimpänsä ääntä - vaikka se tarkoittaisikin epäsovinnaisia ratkaisuja!

Broadwayllakin nähty teos on pirteä sekoitus fantasiaa, nuorta rakkautta ja kypsää lempeä, raikasta nostalgiaa ja menevää musiikkia. Vauhdikkaassa musikaalissa kuullaan yli 20 Elviksen tunnetuksi tekemää laulua aina Heartbreak Hotelista Don't be crueliin.

Musikaalin kulkurina nähdään Pimeys – yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja, karismaattinen Joel Mäkinen. 

Ensi-ilta 2.9.2017 Juhani-näyttämöllä

Video: Antti Rautava

 

 

SUOMENNOS Heikki Sankari, Jussi ja Kristiina Vahvaselkä
OHJAUS Ilkka Laasonen
KAPELLIMESTARI Antti Vauramo
KOREOGRAFIA Johanna Keinänen
LAVASTUS Pekka Korpiniitty
PUKUSUUNNITTELU Sari Suominen
VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen
ÄÄNISUUNNITTELU Sami Järvinen

ROOLEISSA Saana Hyvärinen, Anni Kajos (vier.), Annamaria Karhulahti (vier.), Paavo Kääriäinen, Mikko Jurkka, Liisa Loponen, Joel Mäkinen (vier.), Teemu Palosaari, Aarre Reijula, Veera Tapanainen (vier.) sekä Matleena Junttanen, Kia Laitakari, Eleonoora Martikainen ja Sami Ulmanen

LIPUT arkisin peruslippu 44 € / eläkeläiset 41 € /koululaiset, opiskelijat, työttömät 27 €
kaikki liput lauantaisin 50 €
www.lippu.fi alk.27 €
koululais- ja opiskelijaryhmät ma-pe (väh. 15 hlöä) 23 €/lippu
hinnat sis.palvelumaksun

KESTO 2h 45 min.

Rockaava pikkujoulupaketti ryhmällesi!

Täydellinen pikkujoulupaketti on vain yhden soiton päässä!