Lahden Teatterikerho ry

Lahden Teatterikerhon perustava kokous pidettiin 4.11.1947. Tarkoituksena oli edistää lahtelaisten teatterin tuntemusta, järjestää kerhoiltoja ja tukea teatterin toimintaa.

Jäsenmaksutuotot eivät riittäneet yhdistyksen pyörittämiseen ja piti keksiä keinoja talouden kohentamiseksi. Tuloja hankittiin järjestämällä mannekiiniesityksiä Oululaisen ravintolassa ja Seurahuoneella, sekä myymällä makeisia ensi-illoissa. Ammattikoululle siirryttäessä kahviotoiminta virallistui ja laajeni. Enso-Gutzeitilta saatiin lainaksi pirttikaluston penkkejä, astiasto oli vaatimaton, ja toimintaan osallistuvat naiset toivat kotoaan kahvikuppeja, lusikoita, sokerikoita ja kermakoita. Leo ja Oila Leivo lahjoittivat 10 000 markkaa astiaston ostoon. Näistä lähtökodista kahviotoimintamme on ponnistanut talkootyöntekijöiden voimalla.

Nyt kahviotoimintaa pyörittää 120 vapaaehtoistyötä tekevää tyttöä. Teatterikerholla on myös viisi palkattua työntekijää. Tarkoituksenamme on edelleen lisätä teatterin tunnettavuutta ja tukea teatterin henkilökuntaa apurahoin ja stipendein. Talkootyötä tekevät tytöt ovat myös aktiivisia teatterin markkinoijia.

Vuosittaisessa Iivari-juhlassa julkistetaan Iivari-patsaan saaja. Juhla on saanut nimensä Iivari Tuomiston mukaan, joka aikanaan vaikutti Lahden Teatterikerhon syntyyn.

Teatterimatkat ovat osa toimintaamme. ”Teatterimatkojen osakseen saaman suosion innoittamana lisätiin matkoja, vuonna 1965 oli jo kaksi matkaa vuodessa!” kertoo historiikki. Nykyään teatterimatkoja järjestetään vuodessa kymmenkunta. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä noin 650.

Teatterikerholaisena on ilo olla!

Kerhon hallinnosta vastaa hallitus.
Iivari-patsaiden saajat

Jäsenistö

Kerho järjestää kerholaisille teatterimatkoja ja heillä on mahdollisuus nähdä kaupunginteatterin uutuusnäytelmät erikoishintaan ilmoitettuna ajankohtana. Keväisin vietetään Iivari-juhlaa ja syksyllä pidetään pikkujoulut. Jäsenistölle lähetettävässä jäsentiedotteessa kerromme tulevista tapahtumista. Liittymislomake löytyy kohdasta ”liity jäseneksi” ja tulevia tapahtumia löytyy kohdasta ”teatterikerhon jäsensivut”.