Mirja Räty

Tampereelta kotoisin oleva Mirja Räty pyrki 18-vuotiaana Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutukseen ja pääsi heti sisään. "Aivan liian nuorena pääsin. Ei sen ikäinen ole vielä kypsä niin raastavaan koulutukseen, kun oma identiteettikin on vielä hakusessaan. Siellä joutui repimään sieluansa auki ja saamaan itsestään kaikki tunneskaalat irti," kertoo Mirja, joka paremmin Minninä tunnetaan. Oli Mirja Rädyllä muitakin ammattihaaveita. "Minun piti mennä Orionin tehtaalle laboratoriokouluun, koska siellä olisi kolmen vuoden koulutuksella päässyt samalla töihin. Tykkäsin kemiasta ja fysiikasta. Mutta ei minusta kuitenkaan ollut pillerinpyörittäjäksi. Jo pikkutyttönä tein äidille ja mummolle teatteria vintissä, jossa pyykkinarulle oli viritetty esirippu."

Lahteen Mirja Räty tuli miehensä Pekka Rädyn kanssa vuonna 1977 suoraan Tampereen yliopiston näyttelijäkoulusta ja aloitti pestinsä äitiyslomalla. "Ehdin kuitenkin tehdä Vodkaturisteissa roolin olemalla väkijoukossa kadulla. Palattuani Venlan syntymän jälkeen takaisin, esitin Sound of Musicin vanhinta tytärtä Liesliä ja rupesin odottamaa Villeä. Ihan pokkana lauloin: 'Kuudentoista ikäinen olen vain... viattomuudessain.....' ison mahani kanssa. Puvustamon vanha Nelli puki aina lisää shifonkihulmua päälleni, mutta viidennen kuukauden lopulla piti siirtyä jo äitiyslomalle," muistelee Mirja.

"Toisen lapsen jälkeen pääsin sitten tosi toimiin. Se oli kovaa rumbaa, siihen aikaan näyteltiin myös viikonloppuina ja usein kaksi näytöstä sekä lauantaina että sunnuntaina. Onneksi silloin sai lastenhoitajia kotiin eikä tarvinnut roudata lapsia hoitoon. Kauhulla katson miten nämä nuoret näyttelijät nykyään jaksavat," toteaa Mirja.

Mirja Rädyn ensimmäinen merkittävä rooli oli Niskavuoren Heta nuorena ja vanhana. Harjoitusajat olivat pitkät ja näytelmää tehtiin pieteetillä. "Uskomaton kokemus oli myös, kun nuorena tyttönä ja tällä alttoäänellä olin Viktorian Husaarissa subrettiroolissa. Se on hauska ja koominen operetti enkä sen koommin ole kuullut semmoista aplodien tulvaa. Se oli nuorelle näyttelijälle hieno okemus." Muista rooleistaan mieleenpainuvimpina Minni pitää vanhan Piafin roolia, josta hänet palkittiin Lahden teatterikerhon Iivari-patsaalla. "Meillä kolmella eri-ikäisellä Piafilla oli erittäin hyvä yhteistyö ja jokainen sai ladata täysillä omaan osaansa." Minni tunnustaa myös tekevänsä erittäin mielellään teatteria lapsille, koska lapset ovat niin vilpittömästi läsnä.

Uuteen rooliin Mirja Räty lähtee varovaisesti tutustumaan puhtaalta penkiltä. "Ensin luen tekstin hartaudella ja annan sen kypsyttelyyn aikaa ja rauhaa. Usein ensivaikutelma roolista on lähellä sitä, mikä se sitten lopullisesti on. Monessa jutussa pitää lukea paljon taustamateriaalia, tutustua historiaan ja katsoa elokuvia ja sitä kautta virittäytyä näytelmän maailmaan tai tyylilajiin."

"Teatterityö on hirveän pitkälle yhteistyötä. Kun yhteistyö koko porukan kesken toimii hyvin, näytelmästä tulee aina hyvä. Joskus yhdenkin työryhmän jäsenen negatiivinen asenne voi pilata harjoitusilmapiirin ja se tietysti vaikuttaa lopputulokseen. Birgitta Ulfsson sanoikin meille teatterikoululaisille, että kaikki omat murheet ja ongelmat pitäisi jättää pihalle, kun teatterin oven avaa, ja heittäytyä täysillä näytelmän tilanteisiin ja tunteisiin."

Mirja Räty tekisi mielellään enemmän draamarooleja."Draamaroolit kehittävät näyttelijää näyttelijänä, siinä mennään syvemmälle ihmisen sieluun. Musikaalit eivät anna henkisesti niin paljon kun draamat. Minut otetaan kuitenkin aina musikaaleihin, koska laulavia näyttelijöitä ei teatterissamme ole niin paljon. Katson olevani kuitenkin tässä ammatissa etuoikeutetussa asemassa: jokainen työpäivä on erilainen, aina uudet harjoitukset erilaisista perspektiiveistä. Näytelmät vaihtuvat, samoin näyttelijät, lavastajat, ohjaajat, lavasteet, tekstit, yleisöt..." toteaa Mirja Räty tyytyväisenä. Mirja Räty sai Lahden teatterikerhon Iivari-patsaan vuonna 2009 Piafin roolistaan.