Hanna Vahtikari

Hanna Vahtikari kiinnitettiin Lahden kaupunginteatteriin syksyllä 2010. Teatterikärpänen puraisi Hannaa jo pikkutyttönä, jolloin hän oli tunkenut itsensä joka paikkaan esiintymään. Varsinainen teatteriharrastus alkoi yhdentoista vuoden ikäisenä, jolloin hän alkoi kotikonnuillaan Ylöjärvellä näytellä Ablodi-nuorisoteatteriryhmässä. ”En silloin vielä tiedostanut haluavani ammattinäyttelijäksi. Ei minulla tosin ollut mitään muitakaan ammattihaaveita,” toteaa Hanna. ”Paitsi olihan minun ensimmäinen haaveeni tulla uimariksi, mistä lie semmoinenkin unelma tullut.”
Ei tullut Hannasta uimaria. Aina 17-vuotiaaksi saakka hän harrasti kilpahiihtoa, mutta ei hänestä tullut hiihtäjääkään!

Ennen Teatterikorkeakouluun pyrkimistään hän teki esimerkiksi au-pair-keikan Barelonan liepeillä ja opiskeli Tampereen yliopistossa historiaa. ”Halusin opiskella jotain tulevaisuutta varten, jos tämä teatterihaave ei olisi ottanut tuulta alleen. En uskaltanut jäädä pelkästään sen unelman varaan”.
”Opiskelu Teakissa oli henkisesti todella rankkaa. Aluksi olin ihan pihalla; siellä kohtasi niin paljon erilaisuutta, erilaisia ihmisiä, eri-ikäisiä, eri elämänvaiheessa olevia. Vasta kouluun päästyäni tajusin, millaiseen ammattiin olin pyrkimässä. Opiskelun myötä sain itsestäni paljon irti ja loppuaika meni mukavasti”, muistelee Hanna.

Valmistumisensa jälkeen (2005) Hanna Vahtikari oli kiinnitettynä 2.5 vuotta Oulun kaupunginteatteriin. Sieltä hän palasi Helsinkiin ja toimi free lancerina mm. Helsingin ja Jyväskylän kaupunginteattereissa.

 Lahdessa hänen ensimmäinen ensi-iltansa oli Kenneth Grahamen klassikko, Kati Kaartisen uuteen uskoon muokkaama Kaislikossa suhisee, jossa hänellä on ylivilkkaan, itsekkään rupikonnan rooli. ”Tykkään tehdä lapsille teatteria ja rooli on kiva.” Hannalla ei ole varsinaisia haaverooleja. Tosin on paljon kiehtovia vanhemman naisen rooleja, kuten esimerkiksi näytelmässä Kuka pelkää Virginia Woolfia? ”Ja onhan minulla naivistinen prinsessaunelmakin ennen kuin rupsahdan,” heläyttää Hanna ” ja se voisi olla Dumas’n Kamelianainen. Siinä on niin monta erilaista puolta.”

Hanna toivoo pääsevänsä tulkitsemaan sekä tragediaa että komediaa – useinhan ne kulkevat myös käsi kädessä. Hänestä on tärkeää tehdä myös väkeviä, dramaattisia rooleja. Sellainen hänellä oli Arthur Millerin näytelmässä Tulikoe Jyväskylässä.  Hannan osana oli esittää pahuutta Abigail Williamsina, jossa hän teki kylmäverisesti hirveitä tekoja. ”Tällainen osa saattaa jättää tämmöiseen kilttiin ihmiseen kurjan tunnelman esityksen jälkeen, mutta onneksi se menee pian ohi. Toisaalta jos esitys on ollut hyvä, lähtee kotiin hilpeällä mielellä. En yleensä kanna rooleja mukanani esitysten päätyttyä.”

Teatterityönsä ohella Hanna Vahtikari on lukenut äänikirjoja näkövammaisille tarkoitettuun Celia-kirjastoon. Hän on lukenut myös Sofi Oksasen Puhdistuksen, joka on Hannalle itselleen varsin ajankohtainen juttu. Hän korvasi teatterissamme äitiyslomalle jääneen Laura Huhtamaan tekemän Zaran osan. ”Toisen roolin paikkaaminen on aina erilaista työskentelyä. Siinä on tärkeää kunnioittaa sitä, miten se on tehty, vaikka väkisinkin sävyeroja tulee kahden erilaisen näyttelijän välillä. Oikea rytmitys on tärkeää, siinä pitää kaikkien olla entistä valppaampana”, kertoo Hanna osastaan. 
Rooleihinsa Hanna valmistautuu lukemalla tekstin pari kertaa läpi ja sen jälkeen alkaa harjoitusten aikana roolin tallentaminen ns. lihasmuistiin. ”Kun tilanteet käydään läpi ”maastossa”, alkaa ne elää päässä ja kropassa. Enemmän työtä vaativat aikakausiteokset, silloin pitää orientoitua kuhunkin aikakauteen ja sen tyyliin. Joskus pieni rooli voi olla paljon vaikeampi tehdä kuin yleisöön päin näyttävä ja iso rooli,” kertoo Hanna.

Työnsä ohella Hanna ei pysty paljon harrastuksia hankkimaan. Aikaa menee myös Helsingin ja Lahden väliä matkustaminen, mitä ei lainkaan helpota teatterin useimmiten kaksiosaisten työpäivien rytmi. Ranskan kielen opinnot hän aloitti, mutta nekin hän joutui jättämään, kun ei voinut sitoutua täysipainoisesti. Tänä syksynä Hanna aloitti aikuisbalettiryhmässä; aikaa löytyi sopivasti päiväpaussin aikana.

Ensi vaikutelma Lahden kaupunginteatterista työnantajana on Hannan mielestä pelkästään positiivinen. ”Siihen on ensisijaisesti vaikuttanut työtoverit ja teatterinjohtaja, joka pitää hyvää huolta henkilökunnastaan.”