Eeva-Kirsti Komulainen

Kuopiosta kotoisin oleva Eeva-Kirsti Komulainen tunnistaa paremmin nimen Tiiti, joten käyttäkäämme sitä nimeä tässäkin esittelyssä. Tiiti tuli Lahden kaupunginteatteriin vierailemaan keväällä 1987 ja jäi sille tielle Lahteen. Tosin pahvilaatikot olivat ensin kymmenen vuotta vintissä, kunnes Tiiti katsoi junan lopullisesti pysähtyneen ja ihan hyvään paikkaan. ”Tykkään asua Lahdessa ja tehdä työtä tässä teatterissa.”

Alun perin Tiiti Komulainen opiskeli nuoriso-ohjaajaksi. ”Monessa työpaikassa sanottiin, että olen liian nuori ja kokematon.  Sitten kerran ystäväni soitti Helsingistä ja kertoi, että leikkikentille tarvitaan työvoimaa ja siitä alkoi 24 leikkikentän putki pääkaupungissa. Teatteria olen harrastanut 15-vuotiaasta alkaen liittymällä kansanopiston teatterikerhoon. Harrastelijateatteriin liittyvässä radiohaastattelussa olin kertonut, että minusta tulee nuoriso-ohjaaja ja teatteri on rakas harrastus,” Tiiti muistelee.

Helsingissä asuessaan Tiiti pääsi Ylioppilasteatteriin ja ryhtyi samalla pyrkimään Teatterikorkeakouluun, jonne hän neljän yrityksen jälkeen pääsi vuonna 1976 neljän muun tytön kanssa. Opiskelunsa jälkeen hän oli ennen Lahteen tuloaan ensin kolme vuotta Kuopiossa ja sen jälkeen neljä vuotta Vaasassa. ”Soitin silloiselle teatterinjohtaja Raija-Sinikka Rantalalle ja kyselin Lahden tilannetta – Raija-Sinikan kanssa olin työskennellyt jo Kuopiossa. Tilanne oli minun kannaltani hyvä, pääsin Lahteen.”

Tiiti Komulaisen ensimmäinen näytelmä Lahdessa oli Miljoona sinistä kissaa. ”En oikein koe itseäni lasten teatterin tekijäksi. Pikemminkin minua kiinnostaa draama, joka vie minut kirjallisuuden salaisuuksien sisälle. En myöskään ole musikaali-ihminen,” tunnustaa Tiiti.

Työssään Tiiti antautuu täysillä teokselle ja kaikille vastanäyttelijöille. ”Parhaat tulokset syntyvät, kun vuorovaikutus kaikkien osapuolten välillä toimii.  Hyvän ohjaajan kanssa työ on nautinto. Hyvä ohjaaja virittää teoksen maailman yhdessä skenografien kanssa. Hän on näytelmän silmät, koska näyttelijä ei näe itseään eikä näytelmän kokonaisuutta,” kertoo Tiiti joka on itsekin tehnyt ohjauksia. ”Olen tänne Lahden näyttämöille tehnyt viisi ohjaustyötä, viimeisimmät Yksinen vuonna 2008 ja Pesärikko vuonna 2011.  Minulle tärkeä produktio oli myös Hertta, joka kertoi vahvan tarinan vahvasta naisesta. Luin Hertta Kuusisen elämästä ja tekemisistä ja lopulta heitin idean näytelmästä dramaturgituttavalleni (Aila Lavasteelle), joka työsti näytelmää peräti kahdeksan vuoden ajan. Oli upeaa toteuttaa prosessia aivan siemenestä lähtien,” kertoo Tiiti, joka näytteli Hertta Kuusisen roolin. Näyttelijän työ on Tiitille kuitenkin tärkeintä, se on merkittävin osa hänen identiteettiään.  ”Tällä ammatilla ja taiteenlajilla on merkitystä, ihan yhteiskunnallisessakin merkityksessä.” 

Tiiti Komulainen hoitaa kuntoaan aktiivisesti aina erilaisia muotoja hakien. Kaksi mäyräkoiraa vie hänet säännöllisesti Lahden ihaniin metsiin. Töissä on järjestetty pilatesta, hän käy joogaamassa ja kuntosalillakin silloin tällöin. Eikä työssäkään pääse kunto laskemaan. Näyttelijän työ onkin usein urheilijan veroista hommaa, keho on todella kovilla. ”Sykkeet tuolla lavalla ovat joskus aika korkealla, koska fyysisen rasituksen ohella myös tunnetilat saattavat nostaa pulssia,” valottaa Tiiti.

”Teatterityöstä pitää irrottaa itsensä ja tehdä muita asioita.”  Tiiti irrottautuu työstä mm. kitaransoitolla, jonka hän on uudelleen aktivoinut ja hankkinut uuden soittimenkin. Hän käy myös paljon taidenäyttelyissä. ”Hyvä näyttely purkaa kunnolla päätä. Aina, kun se on mahdollista, käyn katsomassa taidetta niin kotimaassa kuin myös ulkomaanmatkoillani.  Välillä on huono omatunto sen vuoksi, etten ehdi tarpeeksi rentoutua hyvien ja herkullisten kirjojen parissa. Mutta toisaalta, on oltava myös armollinen itseään kohtaan ja on jopa annettava itselleen oikeus olla tylsä. "Tylsyyden tila tyhjentää ja putsaa sielua sekä mieltä ja herkistää vastaanottimet". 

Tiiti Komulainen käy mielellään erilaisilla kursseilla hakemassa uusia vaikutteita rutiineihin.  Joskus ruuanlaittokin antaa hänelle virikkeitä, ja elokuvat kuuluvat kiinteästi hänen elämänsä sisältöön. ”Ne ovat tärkeitä oman ajattelun kehittämisessä,” kertoo Tiiti.