Minna Välimäki

Skenografi Minna Välimäki sai ensimmäiset teatterivaikutteensa Porin teatterissa. ”Istuin siellä paljon katsomon puolella ja kansakouluaikoina olin myös esiintymässä tanssiliikuntaryhmässä. Teatterin maailma alkoi kiehtoa; kaunis teatteritalo, sen taustatilat, teatterin tuoksu ja siellä leijuva pöly… Olen ollut aina kiinnostunut kuvataiteista, piirustuksesta, tanssimisesta ja kirjallisuudesta. Teatteri jos mikä on monien taidealojen sulatusuuni,” toteaa Minna.

Vasta ylioppilaskirjoitusten aikoihin Minna Välimäki alkoi miettiä ammatinvalintaa. Hän piti matematiikasta, kemiasta ja fysiikasta ja harkitsi arkkitehdin uraa. ”Jossain vaiheessa tajusin, että lavastajankin ammatti on olemassa – ja että siinä on niin paljon minua kiinnostavia elementtejä. Pääsin opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun lavastustaiteen laitokselle, joka oli hyvin pieni ja intiimi osasto koulun kellarissa, meitä oli vuosikurssilla vain neljä opiskelijaa,” kertoo Minna.

Harjoittelutyöt kuuluvat pakollisina koulutusohjelmaan, mikä merkitsee sitä, että lavastajan opiskeluaika saattaa venähtää kymmeneenkin vuoteen. ”Harjoitteluaikaan osuvan kurssin saattoi suorittaa vasta muutaman vuoden kuluttua uudelleen, koska vuosikurssit ovat niin pieniä. Asiaa tosin auttoi se, että valtio tarjosi harjoitteluapurahoja, joiden turvin pääsi tekemään töitä ammattiteattereissa. Se oli tärkeää niin opiskelijoille kuin myös teattereille. Harjoittelujakson jälkeen sain tehdä Lahden kaupunginteatteriin itsenäisiä töitä, kunnes sain sitten kiinnityksen,” pohtii Minna, joka sai maisterin paperit vuonna 1997.

Lavastajan sukeltaminen uuteen näytelmään lähtee tekstistä; joko valmiista näytelmästä, romaanista tai uudesta tekstistä. ”Esimerkiksi Rikos ja rangaistus lähti romaanista, jota lukiessani mieleeni tuli kuvia: esimerkiksi maisemia, tiloja, yksityiskohtia ja värejä. Ensimmäiset mielikuvat ovat tärkeitä, vaikka joskus yritän pyristellä niistä irtikin. Usein kuitenkin palaan niihin takaisin, joskus pitemmänkin matkan päästä. Lavastusratkaisua hahmottaessani selaan myös runsaasti virikemateriaalia, kuten erilaisia visuaalisia julkaisuja, nettiä ja omaa valokuva-arkistoani. Materiaalia löytyy myös taidenäyttelyistä, museoista, luonnosta, arkkitehtuurista, valokuvista – milloin mistäkin, ” luonnehtii Minna. ”Ohjaajan näkemys on kuitenkin pidettävä mielessä, yhteistyötähän tämä on. Heti ensimmäisissä keskusteluissa ohjaajan kanssa peilataan tilanne, jolloin yhteinen sävel löytyy.”

Minna Välimäki luonnostelee lavasteita muistiinpanojensa pohjalta näyttämön pienoismalliin, johon hän jäsentää tilan palikoiden tai pahvin palasten avulla. Samalla pitää ottaa huomioon miten eri näyttämökuvien vaihdot saadaan toteutettua joustavasti. Ohjaajan kanssa mietitään, miten näyttelijät liikkuvat ja samalla otetaan myös turvallisuuskysymykset huomioon.

Kun lavastusratkaisu on valmis, se käydään läpi taiteellisessa työryhmässä ja malli esitellään kaikille asianosaisille. Sen jälkeen se menee tuotantoon. ”Piirrän tekniset piirustukset ja toteuttamisohjeet, miten suunnitelmaa lähdetään rakentamaan. Myös pienoismalli on tärkeä työkalu toteuttajille. Verstaan henkilöstön kanssa mietitään esimerkiksi lavasteiden materiaalit ja millaiset tukirakenteet tarvitaan, minkä jälkeen suunnitelmat toteutetaan.  Näyttämötekniikan kanssa käydään läpi, miten vaihdot suoritetaan ja mietitään myös kulissien varastointi,” valaisee Minna.

”Se vaihe on hauskaa, kun lavastus konkretisoituu tuolla lavalla. Lavasteiden pystytys on tärkeä päivä. Mutta kun yleisö esiripun auetessa kohahtaa, lavastajalle se ei tuo enää uutuuden elämystä. Kun esitykset lähtevät käyntiin, olen ehtinyt harjoitusten aikana niitä näyttämökuvia katsella ihan tarpeeksi. Silloin lavastaja luovuttaa oman osuutensa ja siirtyy jo seuraavan työn pariin,” kertoo Minna.

”Käyn teatterissa, mutta liian vähän. Olisi hauska nähdä enemmänkin muiden tekemistä, mutta työajat ovat valitettavasti esteenä.  Tyypillinen työpäiväni alkaa kymmeneltä ja venyy usein pitkälle iltaan.  Kyllä tämä on enemmänkin elämäntapa kuin työmaa. Koirani onneksi pitää huolta, että käyn sentään joskus kotona. Koska elämästä puuttuu säännöllisyys, en oikein voi ottaa säännöllisiä harrastuksia. Kesällä tykkään tehdä kesäteatteria. Olen jo monta vuotta ollut mukana Heinolan kesäteatterissa, mikä on todella hauskaa vaihtelua. ”