Kari Laukkanen


Kari Laukkanen on kolmannen polven teatterilainen. Hänen isoäitinsä Karin Paasi toimi ohjaajana Varkauden ja Vaasan teattereissa, jolloin Kari tottui teatteriympäristöön. "Se oli kätevä päivähoitopaikka, mummo näki, missä poika pyöriskelee. Vaasan teatterissa sain myös tehdä teatteria lavalla, kun esiinnyin mummon ohjaamassa Taikuri Ozissa Lilliputtina," Kari muistelee. Hän syntyi Savonlinnassa, josta hän on Lappeenrannan, Vaasan ja Kuopion kautta päätynyt vuonna 1973 Lahteen, jossa hän aloitti lapsiavustajana vanhassa ammattikoulun salissa toimineessa teatterissa. Äiti ja isä olivat siellä järjestäjä-näyttelijän ja kuiskaaja-tarpeistonhoitajan hommissa. "Vähän isompana olin oopperajärjestäjänä vanhalla konserttitalolla ja lopulta tulin uuteen teatteritaloon valomieheksi vuonna 1983, ensin tuntipalkkalaiseksi ja sitten 1986 vakituiseksi teatterilaiseksi."

Kun työ teatterissa vakinaistui, ryhtyi Kari opiskelemaan ja suoritti Helsingin ammattikorkeakoulussa teatteritekniikan ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon, joiden suuntautumisaloina oli valotekniikka. Siinä ohessa hän sai myös tehosteräjäyttäjän paperit, mikä vaaditaan esimerkiksi tulen, aseiden ja kipinäsuihkujen tuottamiseen. Karin päätehtävä on kuitenkin ollut ensin valomiehen ja nyttemmin valaistusmestarin tehtävä, jolloin suurin osa ajasta menee suunnittelutyöhön.

"Kun uusi produktio on edessä, luen ensin käsikirjoituksen ja tutustun kaikilla saatavissa olevilla tavoilla teokseen. Ensin hahmotellaan ohjaajan, lavastajan ja pukusuunnittelijan kanssa minkälaisessa maailmassa näytelmässä ollaan. Valojen suunnittelu lähtee tekstistä, josta hahmottuvat valojen leikkaukset ja tunnelmat. Ensin sovitaan ohjaajan ja lavastajan kanssa minkälaista kädenjälkeä he toivovat. Itse teen valoja pitkälti maiseman kautta " Kari kertoo. "Suuret musikaalit vaativat paljon sovittelua niin välineistön kuin henkilökunnankin osalta, jotta molempia resursseja voidaan jakaa tarpeen mukaan ja käyttää kaikki suuren näyttämön mahdollisuudet hyväksi." Kuitenkin Kari pitää esimerkiksi Aino-näyttämöllä esitettyä Täti ja minä -näytelmää vähintään yhtä haasteellisena, koska siinä on hurjasti erilaisia kohtauksia ja niihin nopeasti synkronisoitavia valoja .
"Nykyään näytelmiin tarvitaan usein myös video- ja still-kuvaa, jolloin sitä käytetään tyylilajin valinnan mukaan. Siihen vaikuttavat myös tekniset resurssit. Koskaan en ole joutunut siihen tilanteeseen, että tätä tehostekeinoa on pakko käyttää, mutta otan sen mielelläni käyttöön ammatillisena haasteena, niin taiteellisesti kuin teknisestikin. Tekninen kehitys on niin nopeaa, että olen pyrkinyt kurssittamaan itseni pystyäkseni ottamaan kaiken kuvankäsittelyyn liittyvän kehityksen haltuuni. Meidän täytyy itse tunnistaa tarve lisäkoulutuksesta ja siihen on kyllä suhtauduttu teatterissa positiivisesti," juttelee Kari. "Täytyy kuitenkin aina muistaa, että tekniikkaa käytetään välineenä taiteellisen tuloksen toteuttamiseen."

Työssään Karia viehättää sen monipuolisuus, haasteellisuus ja tietynlainen vapaus. Koska tämä on projektityötä, on projekteja jatkuvasti monta päällekkäin. Esimerkiksi ison musikaalin tekeminen on koko vuoden työ. Yhteisönä Lahden kaupunginteatteri on erinomainen työpaikka. Täällä ei ole kenenkään tai minkään ryhmän välillä kuiluja, joten meillä vallitsee hyvä työhenki.
Mutta lähes kaiken ajan vievä työ mahdollistaa toki muutakin elämää. "Vaikka teatterityö on kyllä vienyt minut mennessään, annan itselleni myös omaa aikaa esimerkiksi kuntoliikunnan ja säännöllisen sulkapallon parissa. Kesällä moottoripyöräily irrottaa ajatukset pois teatterista. Jos aikoo pysyä hengissä, ei parane muita asioita ajatella. Toinen sosiaalinen harrastukseni on vanhojen autojen parissa näpräily - eräänä sen tuloksena on tulevassa Elling-näytelmässä yksi kaverini vanha auto, jonka kimpussa olen minäkin ahertanut. Samaisella museoautolla lähdemme ensi kesänä retkelle."

Karilla ei ole ollut muita ammattihaaveita. Koulusta päästyään hän toimi kirjapainossa paperinleikkaajana ja mietti alan koulutustakin. Mummo totesi aikoinaan, että "no jos tuosta pojasta ei muuta tule, niin ainahan se voi teatterissa kulisseja siirrellä." Oikeassahan se mummo oli, valaistus on tärkeä osa kulissia!