Jukka Vierimaa

Jukka Vierimaan nimike on tehostemestari. "Itse asiassa se on huvittava asia, koska nykyisessä tehostemestarin käsikirjassa mainitaan asioita, joita emme tee ollenkaan - kuten pyrotekniikkaa, räjähdyksiä, savutehosteita yms. Oikeampi nimitys tänä päivänä meille olisi äänimestari tai äänisuunnittelija. Teatterissamme on Juhani- ja Eero-näyttämöillä yhteensä neljä äänimestaria ja kaksi äänimiestä, jotka kaikki vuorottelevat tarvittaessa Aino-näyttämöllä," kertoo Jukka.

Pääelementti äänimestarin työssä on äänimaailman valmistaminen näytelmään. "Kaikki ne äänet, jotka kuuluvat näyttämöllä, ja joita näyttelijät eivät päästä suustaan, ovat meidän vastuullamme. Joskus saatetaan tarvita myös näyttelijän äänen tehostamista," kertoo Jukka. "Esimerkiksi Syntynyt Lahteen -näytelmään kehitimme työtyhmässä äänimaailmaa, joka on arkirealismia, mutta käsitellään epärealistiseen suuntaan. Näitä atmosfäärejä olen etsinyt kaupungilla äänityslaitteen kanssa esimerkiksi rautatieaseman pihalla eri kohdista ja niistä rakensin äänitaustaa. Kaikkia ääniä ei kuitenkaan voi itse hakea, esimerkiksi viidakkoatmosfääriä ei pääse itse hakemaan, valitettavasti," naurahtaa Jukka. "Meillä on käytössämme parisen sataa erilaisia äänitehosteita sisältävää CD:tä tarvittavien äänimaailmojen rakentamiseen. Monet ovat samoja, joita elokuvamaailmassakin käytetään. Esimerkiksi ukkosia ja moottoripyöriä on paljon, joita me saatetaan kuitenkin vielä muokata sopivammaksi omaan produktioomme. Esityksissä käytetystä musiikista maksamme tekijänoikeuskorvauksen."

Kemijärveltä kotoisin oleva Jukka muistaa joskus lapsena haaveilleensa lentäjäksi, mutta teini-ikäisenä alkoi soittohomma kiinnostaa enemmän. "Äitini on valokuvaaja ja isäni muusikko, joten sieltä lähti bändisoittaminen itse opiskellen käyntiin. Ammattini olen oppinut lähinnä käytännössä, mutta olen myös suorittanut Orimattilassa musiikkiteknologin tutkinnon. Aikoinaan suoritin Tampereella opistotasoisen media-assistentin tutkinnon, mutta kyllähän työkentältä olen saanut parhaan opit ammattiini." Opiskeluaikoina Jukka teki myös keikkoja; miksauskeikkoja monsteriyhtye Lordin kanssa jopa Japania ja Amerikkaa myöten.
Lukion jälkeen hän oli jäänyt vielä Kemijärvelle, jossa oli monessa mukana; teki töitä mm. Kemijärvellä sijaitsevassa Itä-Lapin mediakeskuksessa. Hän toimi myös monta vuotta sikäläisen elävän musiikin yhdistyksen puheenjohtajana.

"Lähtö Kemijärveltä etelään tuli, kun silloisella puoliskolla ja hänen kavereillaan oli tyttöbändi, jolla alkoi mennä lujaa. Etelään piti lähteä ja aikansa karttaa tutkittuaan he päätyivät Hämeenlinnaan - ja minä perässä," juttelee Jukka. "Sieltä käsin menin kouluun Orimattilaan ja pian tulikin eteen muutto Lahteen. Viisi vuotta olen nyt ollut Lahden kaupunginteatterissa ja viihtynyt työssäni erittäin hyvin. Ilmapiiri Lahdessa tosin tuntuu jotenkin kulttuurivastaiselta, tuntuu todella pahalta, että lahtelaista korkeatasoista kulttuurikoulutusta ajetaan kovalla kädellä alas," harmittelee Jukka, jonka avopuoliso on kuvataiteilija. "Onneksi täällä on sentään teatteri, Sibeliustalo ja Torvi!"

Vapaa-aikanaan Jukka rentoutuu kalastelemalla ja palaamalla vanhaan harrastukseensa eli rakentelemaan pienoismalleja. "Olen hankkinut alan kirjallisuutta - jota muuten ei löytynyt Lahdesta - ja pitäisikin käydä kyselemässä teatterin työpajalta ja tarpeistonvalmistuksesta, jos vaikka jotain sopivia jätepaloja löytyisi. Onhan se semmoista suurennuslasi- ja pinsettihommaa, mutta vie sopivasti ajatukset pois työstä eikä tarvitse hurjasti miettiä tai pohdiskella," tarinoi Jukka.
Miten sitten Lapin mies viihtyy etelässä? "Kyllä viihtyy, kun pääsee silloin tällöin kalastelemaan Lappiin. Mies voi lähteä Lapista mutta Lappi ei miehestä," toteaa Jukka ytimekkäästi.