Historia

Lahtelaisen teatterin vaiheet ovat samansuuntaiset kuin yleensä suomalaisen teatterin: harrastus on vakiintunut ja johtanut ammattiteatterin syntymiseen.

Sysäyksen lahtelaiselle teatterille antoivat kiertävät teatteriseurueet, joita Heinolassa ja myös Lahdessa liikkui jo 1800-luvun lopulla, samoin tiedot Helsingissä jo hyvään alkuun päässeestä suomalaisesta teatterista.

Lahdessa ajateltiin, että kaupunki ei ole oikea kaupunki, ellei sillä ole omaa teatteria. Teatterin perustamista Lahteen  valmisteltiin jo heti sen jälkeen kun Lahti v. 1905 sai kaupungin oikeudet, mutta teatteritoiminnan aloittaminen jäi kuitenkin odottamaan teatteritalon rakentamista.

Vuonna 1910 Loviisankatu 8:aan valmistui Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehti Oy:n talo teatterisaleineen.

Lahden Amatööriteatteri aloitti toimintansa vuonna 1912. Vuosien 1917-18 tapahtumat pysäyttivät teatterin eivätkä yritykset toiminnan elvyttämiseksi onnistuneet ennen kuin vasta 20-luvun puolella.


Vuonna 1923 perustettiin Lahden Teatteri ja sille kannatusyhdistys. Samoihin aikoihin alkoi teatteriharrastus elpyä myös lahtelaisen työväestön piirissä. Jo 1900-luvun alussa Lahdessa oli toiminut Lahden Työväenyhdistyksen näytelmäseura ja vuonna 1923 Lahden Työväen Teatterilla oli jo 13 palkattua harrastajanäyttelijää sekä kapellimestari. Lahden Työväen Teatteri toimi Lahden Työväentalossa Savonkadulla.

Työväenliikkeen hajaantuminen johti 20-luvulla uuden lahtelaisen teatterin perustamiseen: kommunistien hallintaan jääneen Työväen Teatterin rinnalle syntyi sosiaalidemokraattinen Lahden Työväen Näyttämö, jonka toiminta pääsi vauhtiin Nastolankadun työväentalon valmistuttua vuonna 1928.

Parhaimmillaan Lahdessa toimi siis kolme teatteria, mutta suuren yleisön kiinnostus ei ollut riittävää ja pulavuodet koettelivat teattereiden taloutta. Parhaiten vaikeuksista selviytyivät  Lahden Teatteri ja Lahden Työväen Näyttämö ja 30-luvun loppupuolella toiminnan edellytykset jälleen paranivat.


Lahden Teatteri löysi ratkaisun talousongelmiinsa kiertuetoiminnasta ja teatteri muutti nimensäkin Lahden Teatteri - Hämeen Maakuntateatteriksi.

Vaikka kaupungin väkiluku kasvoikin ripeästi, kahdelle teatterille ei tahtonut riittää yleisöä. Vähitellen alkoi kypsyä jo pulavuosina esillä ollut ajatus teattereiden yhdistämisestä. Tähän ratkaisuun päädyttiinkin vuonna 1946, jolloin perustettiin - aluksi osakeyhtiöpohjalle - Lahden kaupunginteatteri. Varsin pian tämän jälkeen Lahdessa kuitenkin valittiin täyskunnallinen malli, johon Turussa oli päädytty vähän aikaisemmin.

Vuoden 1950 alusta Lahden kaupunginteatterin aloitti täyskunnallisena ja tässä vaiheessa uskottiin yleisesti, että teatteri pääsisi tuota pikaa omaan taloon.

Omaa teatteritaloa saatiin kuitenkin odottaa yli kolmekymmentä vuotta, jona aikana Lahden kaupunginteatteri toimi väliaikaisissa tiloissa Konserttisalissa ja ammattikoululla. Tilaongelma helpottui hieman vuonna 1976 kun Loviisankadun teatteritila remontoitiin kaupunginteatterin pieneksi näyttämöksi.

Vuosikymmeniä kestänyt unelma omasta teatteritalosta täyttyi syyskuussa 1983, jolloin Lahden kaupunginteatteri avasi ensimmäisen näytäntökautensa uudessa teatteritalossa.

Uuden teatteritalon myötä Lahden kaupunginteatteri on noussut yhdeksi Suomen suurimmista ammattiteattereista, niin vuotuisten ensi-iltojen, esityskertojen kuin yleisömäärienkin suhteen.

 

 

 

Teatterinjohtajat


Fritz-Hugo Backman (1950-53)

Matti Aro (1953-55)

Hannes Häyrinen (1955-57)

Kaarlo Hiltunen (1957-59)

Fritz-Hugo Backman (1959-63)

Veikko Manninen (1963-72)

Sakari Jurkka (1972-74)

Aimo Hiltunen (1974-83)

Raija-Sinikka Rantala (1984-1990)

Risto Ruohonen, va. (1990-91)

Lasse Lindeman (1991-97)

Jotaarkka Pennanen (1997-2000)

Kari Rentola (2001-31.1.2007)

Maarit Pyökäri (1.8.2007 - 6.6.2013)

Ilkka Laasonen (1.4.2014 - )