Haku Nuori näyttämö -hankkeeseen on käynnistynyt!

1.3.2020 14.00

Haku on auki 1.-31.3.2020

 

HAKU ON KÄYNNISSÄ! Lue lisää Nuoren näyttämön nettisivulta, linkki jutun alla.

Maaliskuun aikana hankkeeseen haetaan Päijät-hämeen alueella toimivia 13-19 -vuotiaita nuorista koostuvia teatteriryhmiä. Mukaan hankkeeseen voi hakea harrastajateatteri, koululuokka tai muu ryhmä. Ryhmän taitotasolla ei ole merkitystä, vaan kaikki ovat tervetulleita hakemaan mukaan. Nuortenryhmien haku on auki 1.-31.3.2020 Nuoren näyttämön nettisivuilla. Mukaan valituille ryhmille ilmoitetaan huhtikuussa.

Ryhmän ohjaaja voi olla harrastaja tai ammattilainen. ryhmät valitsevat valmiista näytelmistä tekstin ja valmistavat esityksen. Keväällä 2021 Lahden kaupunginteatterissa järjestetään paikallinen teatterifestivaali, jossa kaikkien ryhmien esitykset nähdään. Raati valitsee paikallisfestivaalilta yhden ryhmän, joka pääsee esiintymään päätösfestivaalille Suomen Kansallisteatteriin kesällä 2021. Prosessin aikana nuoret saavat ammattiteatterilta koordinaattorin sekä taiteellisen kummin tuen esityksen valmistamiseen. Lisäksi festivaalin aikana ryhmä saa käyttöönsä ammattiteaterin tilat ja tekniikan.

Lahden kaupunginteatteri on mukana hankkeessa ensimmäistä kertaa. Muita mukana olevia ammattiteattereita ovat Suomen Kansallisteatteri sekä Helsingin, Turun, Kokkolan ja Kouvolan kaupunginteatterit. Nuori näyttämö -hankkeeseen on kirjoitettu kolme uutta näytelmää. Kirjailijat ovat Okko Leo, Otto Sandqvist ja Katariina Numminen. Lisäksi Englannin vastaavasta hankkeesta (Connections) on käännetty yksi näytelmäteksti. Hankkeen kummina toimii näyttelijä Krista Kosonen.

Lisätietoja osoitteessa https://tnl.fi/nuorinayttamo/haku-auki/