Kantaesitys Opus Deus syksyllä

15.5.2019 10.00

Musiikkiteatteri NYTin uusi musikaali

 

Lahden kaupunginteatterilla nähdään ensi syksynä pitkästä aikaa uusi kantaesitys-musikaali, kun
Opus Deus saapuu Eero-näyttämölle lokakuussa 2019!


Musikaalin käsikirjoituksen, sävellyksen ja tuotannon takana on lahtelaisille tuttu kuuden
musiikkiteatteriammattilaisen muodostama teatteriryhmä, Musiikkiteatteri NYT.
Opus Deus on vuonna 2016 perustetun lahtelaisen ryhmän kolmas kokoillan esitys.

Tulevassa ensi-illassa NYT on nostanut panoksia selvästi kahteen aiempaan tuotantoonsa nähden.
Esimerkkinä tästä on produktioon kiinnitetty lisävahvistus: NYTin omien jäsenten lisäksi esityksen
valmistukseen osallistuu visuaalisen suunnittelun moniosaaja Tiina Hauta-aho, joka vastaa esityksen
lavastuksesta, pukusuunnittelusta ja valosuunnittelusta. Tuotannon laajemman mittakaavan ovat
mahdollistaneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus, jotka myönsivät esitykselle
apurahoja vuoden 2018 aikana. Suurin myönnetyistä avustuksista oli Suomen Kulttuurirahaston Päijät-
Hämeen rahaston myöntämä Kärkihanke-apuraha, jonka avulla Opus Deuksen käsikirjoitus- ja sävellystyö
on rahoitettu.
Tuotanto on myös valittu osaksi Taidetestaajat -hanketta lukuvuodelle 2019-2020. Hankkeen myötä kaikki
Lahden alueen kahdeksasluokkalaiset pääsevät näkemään Opus Deus -musikaalin Suomen Kulttuurirahaston
tuen avulla.

Mutta mikä on Opus Deus?
Opus Deus -musikaali kertoo tarinan parikymppisestä videobloggarista Kaijasta, joka etsii suuntaa
elämälleen aikuisuuden kynnyksellä. Suurista teoista ja merkityksellisestä tulevaisuudesta haaveilevan
Kaijan elämässä kääntyy uusi lehti, kun hän löytää internetistä self help -oppaan, jollaista ei ole ennen
nähnyt: Opus Deus – Kuinka tulla jumalaksi. Kirja lupaa omistajalleen helpon ja nopean reitin jumalaiseen
valta-asemaan, jonka voi saavuttaa seuraamalla yksinkertaisia ohjeita. Opus Deuksen myötä Kaijan matka
menestykseen voi alkaa; mutta mitä on menestys, ja mitä se vaatii?
Opus Deus on uusi musikaali, joka vie katsojansa matkalle vallan ytimeen. Esitys tutkii aihetta yksilön
tasolla: se pohtii ihmisten välisiä arkisia valtasuhteita ja niiden vaikutusta ympäristöömme sekä laajentaa
perspektiiviä myös yhteiskunnalliselle tasolle. Aihetta käsitellään itseironisen mustan huumorin ja
oivaltavan musiikkiteatterin keinoin. Vallankäytön tematiikan lisäksi esitys ruotii myös itsekeskeisyyden,
täydellisyyden tavoittelun ja modernin mediakulttuurin teemoja.
Hankkeen tuottajana toimiva Panu Kangas kommentoi produktiota seuraavasti:
”Olemme todella innoissamme siitä, että NYT on jälleen saanut saatettua omaa tuotantoaan päivänvaloon.
Produktion suunnittelu on aloitettu jo keväällä 2018, joten matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja
vaiherikas. Pitkä kypsyttely on tuottanut tulosta, ja uskomme Opus Deuksen olevan todella kiinnostava lisä
suomalaisen musiikkiteatterin kenttään. Erityisesti esityksen ajankohtaisuus on todella inspiroivaa!
Kuten aiemmissakin NYTin tuotannoissa, nuorten katsojien tuominen teatteriin on meille tärkeä tavoite.
Valinta Taidetestaajat -hankkeeseen olikin meille suuren kunnian lisäksi myös mieletön saavutus! Pääsemme
jakamaan toimintamme hedelmää kaikkien Lahden kahdeksasluokkalaisten kanssa Suomen
Kulttuurirahaston ansiosta. Odotamme innolla nuorten taidetestaajien kohtaamista ensi syksynä.
Uskomme Opus Deuksen aiheiden puhuttelevan nuorta yleisöä, ja haluamme rohkaista heitä teatteriin myös
lippujen hinnoittelun puolesta: tarjoamme opiskelijoille 15 € lipun, joka on teatterituotannoille
epätyypillisen edullinen lipputyyppi. Tämä tarjous tuo teatterilipun hinnan lähelle esimerkiksi
elokuvalippujen hintaa, joten haluammekin rohkaista nuoria kokeilemaan jotain uutta; jos sinulla on
suunnitelmissa leffareissu kaveriporukalla, niin mitä jos tulisittekin tutustumaan teatteriin sen sijaan?
Toukokuun ajan myös muut kuin opiskelijat saavat lippunsa tavallista edullisemmin, joten lippujen aikainen
varaaminen kannattaa!”, Kangas kertoo.