TOIMINTA
Lahden Teatterikerhon toiminta sai alkunsa 14.11.1947 pidetyssä kokouksessa. Tarkoituksena on edistää kaupunkilaisten teatteriharrastusta ja hankkia varoja teatterin tukemiseen. Ensin toiminta oli pienempi muotoista ja pienemmällä jäsenmäärällä. Vuosikymmenien saatossa toimintamme on muuttunut ajanhengen mukaisesti, vahvistuen ja vaurastuen.
Kaiken toiminnan perusta ja tuki on ollut vapaaehtoinen työskentely teatteriravintolassa vakituisen henkilökuntamme johdolla. Meidän 120 ahkeraa, innostunutta tyttöämme on vuodesta toiseen jaksanut ilolla palvella ja tehdä työtä tämän yhteisen harrastuksen parissa, teatteritaiteen tukemiseksi. Edistämme teatteriharrastusta ystävä- ja tuttavapiirissämme, kertomalla heille tulevista ja esitettävistä näytöksistä.
Yleisöä palvelee talkoohengessä 120 vapaaehtoista henkilöä vuoroviikoin. Eräät heistä ovat olleet mukana jo vuosikymmeniä. Se on Suomessa ja kenties koko maailmassa ainoalaatuista. Kannustimena heillä on aito rakkaus ja kiintymys teatteritaidetta kohtaan.
Kerholla on vakituista henkilökuntaa, joka vastaa teatteriravintolan lämpiöiden palveluista sekä hoitaa teatterin henkilökuntakahviota ja luovat puitteet vapaaehtoistyölle.
Kerhon hallinnosta vastaa hallitus.
JÄSENISTÖ
Kerho järjestää kerholaisille teatterimatkoja ja heillä on mahdollisuus nähdä kaupunginteatterin uutuusnäytelmät erikoishintaan ilmoitettuna ajankohtana. Keväisin vietetään Iivari-juhlaa ja syksyllä pidetään pikkujoulut. Jäsenistölle lähetettävässä jäsentiedotteessa kerromme tulevista tapahtumista.
Liittymislomake löytyy kohdasta "liity jäseneksi" ja tulevia tapahtumia löytyy kohdasta "teatterikerhon jäsensivut".