Etusivu
TeatteriPalautettaTarjoilutMuut palvelut
 
 

   

Miko Kivinen

KOKO PERHE MAITOHAPOILLA

Elintasokomedia

Saksassa opiskeleva Jukkis palaa Lahteen ja huomaa, että kotona kaikki ei ole kohdallaan: vanhemmat ovat hermostuneita ja sisar Paula vaikuttaa ahdistuneelta. Elintasokilpailu perheen sukulaispariskunnan kanssa on kiihtynyt äärimmäiseksi hullunmyllyksi, johon sekoittuvat extreme-shoppailu, pakonomainen maratonharrastus sekä Tarahuma-intiaanien aurinkotanssi.

Ihmiset tuntuvat kuitenkin kaipaavan elämältään muutakin kuin taloudelliseen standardiin perustuvaa onnea. Minkä hinnan kukin on valmis maksamaan todellisesta elintasosta?

Koko perhe maitohapoilla on Lahden kaupunginteatterin tilaustyö näytelmäkirjailija Miko Kiviseltä. Kivinen on kiitetty ja palkittu kuopiolainen näytelmäkirjailija, jonka tekstejä on aikaisemmin tuotettu mm. Vaasan ja Kuopion kaupunginteattereissa sekä Radioteatterissa.

Näytelmän on ohjannut Juha Kukkonen, jonka suuri yleisö tuntee paremmin monista tv -ja teatterirooleistaan.  

Käsikirjoitus: Miko Kivinen
Ohjaus: Juha Kukkonen
Lavastus: Markus Tsokkinen
Puvut: Niina Pasanen
Valosuunnittelu: Jouni Nykopp
Äänisuunnittelu: Tero Porali


Rooleissa: Iikka Forss, Vesa Repo, Leena Kokko-Saukkonen, Anna Vihanto, Jori Halttunen, Lumikki Kouki, Tero Porali ja Aarre Reijula


ENSI-ILTA EERO-NÄYTTÄMÖLLÄ 14.2.2007/
Esitys on poistunut ohjelmistosta
ESITYKSEN KESTO 2 t 15 min
Liput: aikuiset 20 € / eläkeläiset 17 € / koululaiset, opiskelijat 12 €

Seuraavat esitykset

Ei esityksiä

Lehdistökuvat

lehdistön arvioita

yleisön mielipide

Nyt tuntuu siltä, että Lahden kaupunginteatterin väki on päässyt oikein kunnolla hersyttelemään. Koko perhe maitohapoilla -näytelmästä välittyy aito innostus ja tekemisen meininki."

etelä-suomen sanomat

 

Perhe itsessään on aika tavanomainen, mutta onnistunut kertojaratkaisu luo näytelmään todellista tarttumapintaa."

helsingin sanomat

 

Näytelmän antama perheterapia on kamalan hauskaa."

savon sanomat