Etusivu
TeatteriPalautettaTarjoilutMuut palvelut
 
 

TEATTERIKASVATUS

Teatterikasvatus tutustuttaa teatteriin taidemuotona; teatterin toimintaan, ammatteihin ja esityksen valmistusprosessiin. Olemme koonneet tietyistä näytelmistämme koulupaketteja, joiden avulla näytelmiä voidaan käsitellä koulutunneilla. Ehdotuksia voidaan käyttää esityksen avaamisessa, teemojen esiintuomisessa ja sisällön käsittelyssä. Koulupaketteja ei tarvitse toteuttaa kirjaimellisesti, vaan toivomme, että ehdotuksemme ovat apuna tunteja suunniteltaessa.

KK-nettiesite

Kulttuurikasvatusohjelman tavoitteena on, että jokainen koululainen käy vähintään kerran vuodessa kulttuuritilaisuudessa ja kykenee kertomaan kokemuksestaan. Kulttuurikasvatusohjelma on suunniteltu osaksi Lahden kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Ohjelmassa kulttuurilaitoksen tarjonta kohdennetaan tietyille peruskoulun ikäluokille. Esitteessä tuodaan kulttuurilaitosten vahvuuksien lisäksi esiin myös ne opetussuunnitelman kohdat, jotka toteutuvat oppilaiden kulttuurikäynneillä. Kulttuurikasvatusohjelma käynnistyy asteittain syksyllä 2009.