Tapio Aarre-Ahtio

Tapio Aarre-Ahtio ajeli isänsä, näyttelijä Ilmari Aarre-Ahtion tarakalla 1950-luvulla Loviisankadun teatteriin, jossa hän vietti suuren osan lapsuuttaan isänsä vanavedessä. Teatteri oli hänen päiväkotinsa ja jo neljän vuoden ikäisenä hän oli näyttämöllä, kun muut ikätoverit hyppäsivät mäkeä. "Teatterin tuoksut jäivät erityisesti mieleen, muistan vieläkin niiden vanhojen kalusteiden hajut. Teatterissa oli hyvin familiaarinen tunnelma, katsoin siellä lähes kaikki tuotannot," muistelee Tapsa. "Koulussa eka-tokaluokalla tehtiin juhliin omatekemiä ohjelmia. Minä ohjasin teatterissa näkemiäni pätkiä, esimerkiksi kovia avioliittodraamoja, taisivat vähän ihmetellä."

Vuonna 1963-64 tapahtui teatterissa kato ratkaisemattoman palkkakysymyksen vuoksi. "Kävin silloin Lahden lyseota vaihtelevalla menestyksellä kolme luokkaa, kun isä vei meidät Turkuun. Koulumaailma ei minulle oikein sopinut, se oli liian autoritääristä. Parhaat aineet olivat maantiede, kuvataide ja laulu. Oppikoulu jäi, yritin yksityisestikin, mutta ei siitä mitään tullut. Mutta minusta tuli hyvä satamamies. Yhden talven olin nuottakalastusryhmässä Rymättylän ulkosaaristossa.  Nuottamiehen homma oli minun miesten kouluni, se oli jännää ja pelottavaa.  Jotain hyvääkin siltä retkeltä löytyi, löysin ensimmäisen vaimoni.  Vuonna 1969 lähdin pyrkimään teatterikouluun Tampereelle ja niin Turku menetti hyvän satamajätkän ja nuottaryhmän äijät kalastajan."

"Tampereen kausi 1969 -73 oli kaikilla tavoilla hyvää aikaa. Koulu oli hyvä ja koulutus tehokasta ja päästiin tekemään keikkojakin. Viimeinen oppilastyö oli Sven Dufvasta tehty musiikkijuttu, sävelsin laulut uusiksi tietämättä säveltämisestä mitään. Mikko Majanlahti ohjasi.  Keväällä 1973 Kemin kaupunginteatterin johtaja Matti Miikkulainen pyysi minua teatteriinsa, tittelini oli komeasti näyttelijä/musiikinjohtaja. Muusikkoja siellä ei ollut, itse hoidin musisointipuolen."

"Kemin vanha teatteri, palokunnantalo, oli pieni ja nuhruinen mutta fiilinki oli huikea. Henkilökuntaa oli vähän, joten tiesin jo mennessäni, että siellä saa paiskia hommia niin paljon kuin jaksaa. Tornionjoki-varteen tehtiin paljon monenlaista keikkaa, kunnalliskodeissa siellä salin puolella oli paljon kovempi meteli kuin lavalla, papat ja mummot pajattivat ja kuulolaitteet vinkuivat," kertoo Tapsa.  "Myös Ruotsin puolella käytiin tekemässä juttuja. Kemin aika oli hyvä jatko teatterikoululle. Isoihin taloihin kiinnitetyt kaverit joutuivat tekemään pienempiä juttuja kun taas Kemissä tehtiin kaikkea, ohjaustöitäkin."

Toinen vuosi Kemissä oli jo pitkällä, kun Tapsa huomasi, että KOM-teatteri oli tulossa keikalle. "Menin katsomaan Tervahanhen, myös työnhaku mielessä, mutta  minun ei kuitenkaan  tarvinnut laittaa hakemusta sisään. Esityksen jälkeen Pekka Milonoff, vanha tuttu, tuli vastaan ja pyysi minut KOMiin töihin."

"Tulin melkoiseen nosteeseen, KOMilla oli kotimaan lisäksi kovaa kysyntää myös ulkomailla. Musiikkiteatteriesitys Kullervon tarinasta vieraili mm. Itä-Berliinin laulujuhlilla, jossa se myös televisioitiin. Seuraavana päivänä oltiin julkkiksia, huikea juttu!" muistelee Tapsa. "Kyllä tuo aika teatterikoulun jälkeen Kemistä Komiin oli äärettömän mielenkiintoista, varsinaista kisällimeininkiä! Seuraava askel oli pääkaupungista Tampereelle, jonne Jussi Helminen minut houkutteli Ahaa Teatterin leipiin. Siellä tehtiin myös varsin omaleimasta ohjelmistoa ja kierrettiin ympäri Suomea. Lavasteet ja kokoon taitettava esiintymislava oli sopeutettava niin, että ne mahtuivat pakettiautoon. Aina oli mukana myös mustaa mansikkamuovia salin pimentämiseksi.  Esitykset olivat kouluissa, työväen taloissa seurojen taloissa, niihin piti luoda oikea teatterifiilis." Tapio Aarre-Ahtio viihtyi vuosikausia Ahaa Teatterissa.

Seuraavaksi vaeltava kisälli löysi itsensä Tornion Teatteri 41:stä. Sielläkin hän oli monitoimimies, oli vetovastuu teatterista, ohjaushommia sekä tekstin ja musiikin tekoa. Sitä jatkui aika pitkään, kunnes tuli soitto Tukholmasta. Riksteaternissa oli oma suomalainen ryhmä, joka oli tekemässä nuorille Lemminkäisen tarinaa.  Menin sinne ohjaamaan, mutta jälleen kerran tein kaikkea muutakin. Siellä vierähti muutamia vuosia, mutta Ruotsin keikka venyi vähän pitkäksi, parinkymmenen vuoden mittaiseksi. Sieltä käsin tehtiin kiertueita myös Eestiin."

Tapio Aarre-Ahtio on lapsesta saakka tykännyt tehdä töitä käsin - ja käsityöläisammattihan tämä näyttelijänkin työ on.  Hän viihtyy mainiosti tavallisen kansan parissa; siitä hänellä on kokemusta kiertueillaan niin Lapin rajamailla kuin vaikeammissakin olosuhteissa kuten eri aikoina vankiloissa, joissa hän on esiintynyt Ahaa Teatterin kanssa sekä ihan oman ohjelman puitteissa.  "Siellä esitettiin mm. läpisävelletty "Huumeballadi". Se pani tekijät tiukoille, sillä katsomo oli täynnä asiantuntijoita," toteaa Tapsa.

Tapsan vaiherikas matka jatkui lapsuuden maisemiin Lahteen alkuvuonna 2011. Lahden kaupunginteatterissa hänellä on meneillään hedelmäkauppias Schultzin rooli Cabaretissa ja konstaapeli Mölsän Tohvelisankarin rouvassa. Seuraavaksi hän esittää varakasta kauppias Babtista Minolaa, joka on äkäpussimaisen Katen ja lempeän Biancan isä näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään.