Jussi Puhakka

Jussi Puhakan ensimmäinen ponnahduslauta kohti näyttelijän ammattia tapahtui rippileirillä. Samalla leirillä oli isosina kirkkonummelaisen Masalan nuorisoteatterin harrastajia, jotka houkuttelivat Jussin mukaan. "Muistan sen tunteen, kun olin ensimmäisessä harjoituksessa lavalla. Olin kuin huumeessa, se oli aivan erityislaatuinen olotila," kertoo Jussi. Hän jäi mukaan teatterin toimintaan ja jatkoi koulunkäyntiään Kallion lukiossa. Toisella luokalla hän pyrki Teatterikorkeakouluun, mutta ei päässyt. Ylioppilaaksi päästyään hän yritti uudelleen, jolloin ovi aukesi ja opiskelu näyttelijäksi alkoi. Hänellä ei koskaan ollut mitään muita ammattihaaveita. "Kitaransoittoa kyllä harrastin, mutta taisin olla liian laiska harjoittelemaan, joten se jäi vain harrastuksen tasolle," muistelee Puhakka

Jussi Puhakan suonissa ei virtaa näyttelijäverta; hän kertoo olevansa suvun ainoa kummajainen tällä saralla. Pikkuveli on kyllä näyttämömiehenä Helsingin kaupunginteatterissa ja isoveli on käynyt jossain kesäteatterin lavalla. Suku ei kumminkaan ole ammatinvalintaa ihmetellyt eikä kysynyt mitä hän tekee oikeasti työkseen.

Puhakalle on kertynyt paljon kärsivien nuorten osia. "Kaikki roolihahmoni ovat olleet tuommoisia nyrjähtäneitä, syrjäytyneitä tai syrjään heitettyjä tyyppejä. Sankarihahmot eivät kyllä kovasti kiinnosta, eikä niitä ole juuri tarjottukaan. Karkureissa taisin olla ainoassa oikeamielisen roolissa ja olinhan minä Kotkassa prinssinä Prinsessa Ruususessa," sukkuloi Jussi roolejaan. Hän ei katso vinoon mitään tyylilajia, mutta tekisi kyllä mielellään myös komediaa ja farssia.

Ennen Lahteen tuloaan Jussi Puhakka oli Joensuussa pari vuotta ja Kotkassa toiset kaksi vuotta. Kotkan ajoilta hän muistaa erityisesti roolinsa näytelmässä Imishmanin rampa, joka on huikea teos.

Lahdessa hän on näytellyt vuodesta 2004, jolloin hän vieraili Zorbaksessa. Eräänä merkittävimmistä rooleistaan Lahdessa hän pitää Sähköisen tanssisalin Patsyä, jonka ohjasi Tuomo Aitta (sama ohjaaja teki Kotkassa Inishmaanin ramman). Koko projektia ja työryhmää hän kehuu loistavaksi. "Roolini Lahdessa ovat itse asiassa olleet varsin hyviä. Mieleen ovat jääneet mm. näytelmät Karkurit ja varsin mielenkiintoinen Elämä ja Kuolema. Yksi lensi yli käenpesän oli prosessina mukava tehdä ja tietysti The Beatles Story oli taas oma, erilainen juttunsa. Kaikki itse asiassa ovat melko rakkaita rooleja. Lahdessa tehdään hyvää teatteria," toteaa Puhakka.

Vaikeinta näyttelijän työssä Jussi Puhakan mukaan on huonon tekstin tulkitseminen, semmoisiakin on kohdalle sattunut. Hyvän tekstin voi pilata näyttelemällä, mutta huonoa tekstiä ei voi näyttelemällä pelastaa. Näyttelijän pitää tiedostaa näytelmän kieli. Puhakan mielestä näyttelijän tärkein ominaisuus on se, että ymmärtää draaman sisimmän ja sen mitä lavalla voi tehdä. Myös spontaaneja juttuja pitäisi löytyä jokaiseen esitykseen. "Eräässä Sähköisen tanssisalin esityksessä tuntui, että kaikki ajoivat kohti "virheitä" ja tekivät jonkun asian eri tavalla ja katsoivat mitä siitä seuraa. Sellainen antaa potkua esitykseen," paljastaa Jussi.

Ennen näytöstä Puhakan mielestä parasta on sen sellainen "epävalmistautunut" tila. Silloin joutuu avaamaan silmät ja katsomaan, mikä tunnelma näyttämöllä vallitsee. Se herättää tarkkaavaisuuden. Liika valmistautuminen vie johonkin oletusarvoon, jonka joutuu mahdollisesti ensin purkamaan ja sitten lataamaan uuden tilanteen.

Yleisön puolella Jussi Puhakkaa näkee teatterissa harvoin. Hän harmittelee, kun en ole kaikkia oman talon juttujakaan nähnyt. Rajallisen vapaa-aikansa hän viettää mieluummin 6- ja 8-vuotiaiden lastensa parissa. Töitä hän ei tuo kotiin; tosin joskus näytöksen jälkeen kroppa saattaa kiehua vielä pari tuntia ja voi olla vaikea saada unesta kiinni!