Jorma Helminen

Jorma Helminen nousi ensimmäisen kerran näyttämölle vuonna 1956.  Se tapahtui Möysän koulussa Lahdessa, kun Jorma pääsi joulunäytelmään tontuksi. Seuraava yritys lavalle tapahtui muutamia vuosia myöhemmin, kun Jorman luokkatoveri Matti Pukkila kirjoitti näytelmän. ”Rooli kyllä tuli, mutta ei yhtäkään repliikkiä.”
Lahden musiikkiopistossa (nyk. konservatorio) suoritettujen lauluopintojen kautta Jorma oli mukana useassa oopperassa laulaen kuorossa ja tehden joitakin pieniä roolitehtäviä. Ensimmäisen kerran Jorma oli teatterin lavalla, kun hän lauloi kuorossa operetissa Mustalaisruhtinatar, jota esitettiin Lahden kaupunginteatterissa. ”Silloisen näyttämöpäällikkö-näyttelijä Ola Johanssonin tehdessä sopimusta Jormalle tämä kysyi aristellen: ”Tästä saa kuulemma jotain palkkaakin?” Ola Johansson laittoi käden Jorman harteille ja sanoi: ”Tulette hämmästymään korvauksen runsautta.” Palkka oli viisi markkaa per esitys. Oli siinä Jormalla hämmästelemistä!

Oopperassa Pohjalaisia Jormalla oli pieni tehtävä, jossa hän lauloi neljä tahtia kuorotehtävien lisäksi. Näiden pohjalta hän sai ensimmäisen kiinnityksensä näyttelijänä Imatran teatteriin vuonna 1975.  ”Hetken paukuttelin henkseleitä, kunnes tajusin että koulutusta on hankittava – ja paljon! Rankkaa se oli, mutta onneksi oli ympärillä eteenpäin vieviä ja kouluttavia kollegoita ja ohjaajia.
Imatran jälkeen Jorma Helminen työskenteli Joensuun kaupunginteatterissa, jossa hän sai keskeisiä rooleja monissa näytelmissä, kuten esimerkiksi Tonyn osan Marja-Leena Kurosen ohjaamassa musikaalissa West Side Story.  Jorma sai apurahoja ja pääsi myös Teakiin pitkälle täydennyskurssille. ”Raija-Sinikka Rantala oli sen kurssin johtaja, ja hän sittemmin kiinnitti minut Lahteen 1985. Ensimmäinen roolini täällä oli Rantalan ohjaama Tänä iltana St Carmen.  
Palaaminen kotikaupunkiin aiheutti aluksi jonkinasteisia paineita, mutta kaksikymmentäviisi vuotta Lahdessa on mennyt juohevasti,” kertoo Jorma paluustaan kotikonnuille.

Ennen näytöstä Jorma Helminen menee ajoissa työpaikalleen. ”Menen usein näyttämölle kuuntelemaan sitä kohinaa, kun yleisö saapuu saliin. Siinä tajuan, että tämä on yleisölle juhlaa, sen eteen minun on annettava parastani,” kertoo Jorma keskittymisestään rooliinsa. ”Enhän minä itse asiassa miksikään roolihenkilöksi muutu, sama Helminen minä olen yötä päivää, jonka läpi sitten roolihenkilö suodattuu. Esittämäni henkilön teot ja mielen maisemat minun on tuotava esiin. Roolihenkilön teot, aikomukset, toiveet ja haaveet – se on se kenttä missä työ tehdään,” kuvailee Jorma Helminen.
”Tärkeä elementti esityksessä on yleisö. Sen reagointi esitykseen on erittäin tärkeä ja sen myötä esitys pitkälti hengittää.” Tästä Helmisellä on runsaasti kutkuttavia kokemuksia. ”Joensuun teatterin kanssa esitettiin alueteatterikeikalla hautaustoimiston mustaa huumoria viljelevää Dario Fon farssia. Katsomossa vallitsi kuoleman hiljaisuus ja karmea tunne hiipi päälle: täysin väärä kohdeyleisö, tulossa hirveä kaksituntinen! Kymmenkunta minuuttia hiljaisuutta kesti, sitten yleisö pääsi mustan huumorin sisään.  Sekä näytelmä että yleisö puhkesivat kukkaan”, muistelee Jorma.

”Erittäin opettavainen juttu oli myös Huomenna hän tulee –näytelmä. Se paljasti sekä näyttelijät että katselijat. Kun nykyihminen joutuu kokemaan hiljaisuutta ja odottamaan eikä mitään varsinaista toimintaa ei ole, se menee ymmälleen. Ensimmäisen näytöksen lopussa olevasta pitkästä hiljaisuudesta olisi monta tarinaa,” hymyilee Jorma Helminen.