Elsa Saisio

Elsa Saisiolla on vahva geneettinen perimä näyttelijän ammattiin, sillä hänen äitinsä Pirkko Saisio, isänsä Harri Hyttinen (k. 2006) ja setänsä Jarmo Hyttinen ovat kaikki näyttelijöitä. Kulttuuriperheen, Pirkko Saision ja elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon, kasvattina teatteri on ollut muutenkin lähellä hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Mutta vaikka hän on löytänyt jo 11-vuotiaana kirjoittamastaan päiväkirjasta kommentteja että, haluaa näyttelijäksi, niin vasta lukioikäisenä Elsa suostui toden teolla myöntämään itselleen, että hänestäkin voisi tulla näyttelijä. Ajatus oli sitä ennen tuntunut liian itsestään selvältä vaihtoehdolta.  Oli ollut harkittava muitakin ammatteja, mutta mikään muu ala ei kuitenkaan koskaan houkuttanut tarpeeksi.

”Pääsin teatterikorkeakouluun hyvin nuorena: kun koulu alkoi, olin juuri täyttänyt vaaditut 18 vuotta. Kaikki meni oikein hyvin, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut hyvä käydä lukion jälkeen enemmän aikuistumisprosessia läpi ennen rankkaa opiskelua. Tuntuu, että en ollut tarpeeksi kypsä vastaanottamaan kaikkea mitä minulle tarjottiin. Se oli nuorelle ihmiselle aika raskas paketti!”, muistelee Elsa ensi askeleita kohti ammattiaan. ”Olisin varmaan osannut suhtautua asioihin eri lailla. Toisaalta, tämäkin ammatti opitaan tekemällä, työn ja sen tuoman kokemuksen kautta.”

Elsa Saisio astui näyttelijän ammattiin jo opiskeluaikana, kun hän pääsi Julian osaan Shakespearen Romeossa ja Juliassa. ”Se oli merkittävä prosessi ja melkoinen kakku nuorelle näyttelijälle, olin silloin vasta 20-vuotias. Sain tehdä Kansallisteatterissa vielä toisenkin Shakespeare-roolin näytelmässä Kuningas Lear. Merkityksellistä oli myös se, että molemmissa Shakespeare-näytelmissä sain tehdä työtä loistavien teatterimaestrojen kanssa ja ammentaa oppia heiltä,” kertoo Elsa.

”Keväällä 2003 loppui koulu, jäljellä oli enää kirjallinen opinnäytetyö, joka jäi kesken.  En silloin vielä valmistunut, vaan halusinkin jäädä vapaaksi opiskelijastatuksella ja lähdin Espanjaan puoleksi vuodeksi. Kävin ensin kolmen viikon kielikurssin Barcelonassa ja sitten siirryin Madridiin, jossa minulla ei ollut muuta valmiiksi järjestettynä kuin vuokrakämppä. Olin nuori ja halusin päästää vähän irti, olinhan ollut heti lukion jälkeen tiiviisti teatterissa kiinni.”

Elsa Saision seuraava projekti oli Teatteri Jurkassa, jossa hän näytteli Ofelian roolin Hamletissa, jälleen siis Shakespearea. Hän kertoo olevansa innostunut Shakespearesta ja on ollut mm. Helsingin yliopistossa englannin kielen laitoksella kertomassa Hamletin, Romeon ja Julian sekä Learin tekoprosesseista.  Keväällä 2010 julkaistaan kirja Shakespeare Suomessa, johon on koottu suomalaisten teatterintekijöiden haastatteluja ja esseitä Shakespearen näytelmien tekemisestä tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Elsa on myös tässä projektissa mukana.

Hamletin jälkeen Elsa Saisio toimi vuoteen 2007 free lancerina mm. Kansallisteatterissa, Espoon kaupunginteatterissa ja Lahden kaupunginteatterissa (Leyla ja Daniel).  Lisäksi hän teki äänitöitä dubbauksesta kuunnelmiin, omia tuotantoja, elokuvia ja televisiokeikkoja sekä myös kesäteatteria. Keväällä 2007 Elsa siirtyi Tampereelle – edelleen vapaana taiteilijana – jossa hän esiintyi mm Cabaret -musikaalissa Sally Bowlesina ja  Jäniksen vuodessa jäniksenä. ”Jäniksen rooli oli ihana, minulla oli vain muutama repliikki ja sain rakentaa roolin puhtaasti miimisistä ja fyysisistä lähtökohdista.  Tampereen aikana pidin myös mm. isommat peruskurssit näyttelijän työstä. Vuonna 2009 siirryin Lahteen, jolloin alkoivat Piafin harjoitukset,” kelaa Elsa työntäyteisiä vuosiaan.

Lahden kaupunginteatteriin Elsa kiinnitettiin noin vuosi sitten. ”On ollut todella luksusta, että saimme molemmat avomieheni Timo Välisaaren kanssa samaan teatteriin kiinnityksen. Se ei teatterimaailmassa ole mikään itsestäänselvyys.  Lahden teatterin yksi hyvistä puolista on se, että täällä on hyvät ohjaajat, jotka tuovat yleensä mukanaan myös hyvän tekstin. Täällä on korkeatasoinen, kiinnostava ohjelmisto. Valitettavasti Lahti on teatterikaupunkina esimerkiksi Tampereeseen verrattuna pimennossa suhteessa juttujen laatuun,” harmittelee Elsa Saisio.