Kaisu Heinonen

Teatterikipinä leimahti Kaisu Heinosessa jo nuorena tyttönä. Valmistuttuaan Kangasalan ammattikoulusta Ateljeelinjalta hän meni töihin tamperelaiselle Ateljee Anna-Liisa Niemiselle, jossa mm. muotisuunnittelija Kari Lepistö teetti vaatteensa. " Tein mm. Markku Arolle Aquarius- kiertuehaalarin ja pukuja Tampereen hienostorouville ja siellä alkoi kihelmöidä," muistelee Kaisu. "Marssin Työväenteatterin ovesta sisään ja kysyin, jotta saako työtä. Jäin siltä istuimelta, tekeillä oli Shakespearen Myrsky -näytelmä".
Tampereen työväenteatterin lisäksi Kaisu on työskennellyt viisi ja puoli vuotta Valkeakosken teatterissa, hän on tehnyt lasten teatteria, puvustanut Pyynikin kesäteatteria, oopperaa Tampereella ja Vaasassa sekä monella paikkakunnalla tanssiteatteria. "Ehkäpä minua pidetään Suomen teattereissa "jokapaikan" puvustonhoitajana," naurahtaa Kaisu. "Tampereella päätin, että jään 58-vuotiaana eläkkeelle, mutta hain kuitenkin neljä vuotta sitten piruuttani Lahteen, jossa oli paikka auki. Enkä ole katunut."
Kaisu Heinosen työryhmään kuuluu 12henkilöä sekä osa-aikaisen kampaamon tytöt. Osaston työkenttään kuuluvat puvustuksen lisäksi kampaamo ja maskeeraus. Kun Kaisu on saanut pukusuunnittelijalta luonnokset, hän alkaa hankkia kankaita - joko uusia tai uusiokäyttöön jo olemassa olevia kankaita. Kankaat työstetään tarvittaessa näytelmään sopiviksi värjäämällä tai patinoimalla, näihin tehtäviin on erikoistunut Maija Korsu . Kankaita valittaessa on otettava huomioon ulkonäön lisäksi myös kestävyys. Kulutus on valtava, esityskauden aikana vaatteita vaihdetaan satojakin kertoja ja pestään jatkuvasti.
"Moni ohjaaja haluaa jo varhaisessa vaiheessa asut mukaan harjoitukseen, varsinkin silloin, kun rooliasu liittyy oleellisesti johonkin tekemiseen näyttämöllä. Isojen musikaalien puvustoa ryhdytään työstämään jo vuottakin ennen ensi-iltaa. Prosessin alkuvaiheessa ohjaaja, lavastaja ja pukusuunnittelija käyvät läpi ja sovittavat suunnitelmansa yhteen, jonka jälkeen kukin taho keskittyy konkretisoimaan suunnitelmat. Jokainen vaate tehdään henkilökohtaisesti näyttelijälle ja yleensä sovitetaan vähintään kerran." kertoo Kaisu. "Kaikkien näyttelijöiden mitat ovat täällä. Niitä tarkistellaan aika ajoin lihomisten ja laihtumisten ja raskauksien mukaan. Myös näyttelijät ja pukijat antavat palautetta, jos joku asu tuntuu hankalalta."
Jo ensimmäisessä pukuluonnosesittelyssä on myös kampaamo mukana, jolloin päätetään, tehdäänkö puvustus, kampaukset ja maskeeraus epookin mukaan vai nykypäivään. "Siihen, käytetäänkö omia hiuksia vai peruukkeja, vaikuttavat myös osaltaan kustannuskysymykset - peruukit ovat melko kalliita - sekä näyttelijän mukavuus. Peruukit ovat kuumia ja saattavat olla jopa roolisuorituksen kannalta hankalia.
Puvuston, kampaamon ja maskeerauksen yhteistyöskentely on hyvin tiivistä. Suunnittelupalaverit pidetään aina yhdessä, jolloin kaikki tietävät missä mennään ja voivat osallistua suunnitteluun. Mukana on usein mukana on myös pukusuunnittelija.
Kaisu Heinonen on sataprosenttisesti omistautunut teatterille ja työlleen. Hän lukee vapaa-aikanaan paljon, lähinnä oman alansa kirjallisuutta " Kaikki lukemiseni liittyy työhöni. Haluan perehtyä eri aikakausien elämään, toimintatapoihin sekä pukuihin ja asusteisiin. Käyn mahdollisuuksien mukaan muuallakin teatterissa ja väkisinhän siinä tarkkailee puvustoa ja sen toimivuutta", kertoo Kaisu vapaa-ajastaan. "Juu, ja teen kirjaa! Kokemuksia teatterimaailmasta on kertynyt neljän vuosikymmenen ajalta ja niistä haluan kertoa aiheesta kiinnostuneille. Sen lisäksi kirja sisältää ihan käytännönkin asioita, ohjeita ja vinkkejä, miten teatterimaailmassa sovelletaan kaavaoppia ja miten vaatteet leikataan ja muista työtapoihin liittyvistä käytännön asioista. Nykyään niin harvoja kiinnostaa itse tekeminen, design on hienoa ja muodikasta, ei sen toteuttaminen," kertoo Kaisu, jonka työryhmän konkreettinen kädenjälki näkyy teatterimme lavalla.