Kaupunginteatteri kasvatti katsojamääriään
9.1.2012 10.00Vuonna 2011 Lahden kaupunginteatterissa kävi 84 362 katsojaa, joka on reilut seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Sen lisäksi noin 900 henkilöä on käynyt tutustumassa teatterin toimintaan tai työtapoihin.
Lahden kaupunginteatteri kasvatti katsojamääriään
Vuonna 2011 Lahden kaupunginteatterissa kävi 84 362 katsojaa, joka on reilut seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Sen lisäksi noin 900 henkilöä on käynyt tutustumassa teatterin toimintaan tai työtapoihin.
Suuren näyttämön Juhanin esitykset vetivät noin 57 600 katsojaa. Keväällä katsojia toi eniten Kalenteritytöt ja Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, yhteensä noin 20 000 katsojaa. Syksyn ehdoton hitti oli musikaali Cabaret noin 20 000 katsojan määrällä. Puhenäytelmät Pesärikko ja Tohvelisankarin rouva olivat myös suosittuja, yhteensä 15 000 katsojalla.
Pienen Eero-näyttämön yli 17 000 katsojamäärästä suosituimmiksi nousivat keväällä Kaislikossa suhisee ja uutuusnäytelmä Varasto. Syksyllä Pikku vampyyri vei voiton aikuisten näytelmistä.
Studionäyttämö Aino on löytänyt yleisönsä myös aikuisten keskuudessa. Täti ja minä -näytelmän on nähnyt jo 5 000 katsojaa, vaikka Ainon katsomon paikkamäärä on vain 81. Lasten näytelmistä yhtä suosittuja olivat keväällä Satakieli ja syksyllä Onnellinen prinssi.
Kevään 2012 ohjelmisto
Kevään ensi-illat aloittaa Juhani-näyttämöllä Verdin ooppera Trubaduuri 13.1. Seuraava ensi-ilta on 17.2. William Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään Sami Parkkisen sovituksena.
Keväällä jatkavat musikaali Cabaret ja klassikkokomedia Tohvelisankarin rouva.
Eeron ensimmäinen ensi-ilta 12.1. on yhteistuotanto Hannah ja rakkaus, jota tähdittävät Seela Sella ja Elena Leeve. Kokonaan omaa tuotantoa on Pirkko Saision uusi näytelmä Syvin kerros, joka valmistuu ensi-iltaan 16.2.
Eerolla jatkavat Pikku vampyyri, Villisorsa ja Vincent River. Myös Täti ja minä saa muutaman esityksen Eero-näyttämöllä ennen lähtöään vierailuille Helsinkiin ja Tukholmaan.
Ainon kevään ensi-ilta 22.2. on aikuisten monologinäytelmä Kuunaama Steinberg. Lasten näytelmä Onnellinen prinssi jatkaa kevään ajan.
Vierailut täydentävät monipuolista ohjelmistoa
Lahden kaupunginteatterissa vierailee kevään aikana joukko tunnettuja näyttelijöitä ja suosittuja näytelmiä. Tammikuussa Martti Suosalo tulee esittämään Mielipuolen päiväkirjan. Helmikuussa nähdään Satu Silvo ja Reidar Palmgren komediassa Vain Bocelli puuttuu. Maaliskuussa Heidi Herala esittää Sinikka Nopolan keittämän sopan Terästettyä anjovista ja naista. Toinen maaliskuun vierailu on Maailmanpyörä, jota pyörittävät Ilkka Heiskanen ja Jone Takamäki.
Yhteistyö jatkuu koulutuskeskus Salpauksen Sirkusartistien ja Lahden ammattikorkeakoulun Musiikkiteatterikoulutuksen kanssa. Sirkustelemua! on opiskelijoiden valmistujaisshow, I love you on puolestaan musiikkiteatteriopiskelijoiden rakkausrevyy.
Kahden kulkijan Kai Lehtisen ja Heikki Rantasen Kairankulkijat, jossa kuullaan Lauri Viidan ja Veikko Huovisen tekstejä, täydentää maaliskuun tarjonnan.
Viimeisenä kevään vierailuna nähdään toukokuussa Cirko Aereon Herra Bartokin Sirkus.